Norjassa on noussut valintakohu, kun Henrik Ingebrigtsen valittiin EM-joukkueeseen ennen Awet Kibrabia, vaikka Kibrab on ollut tällä kaudella Ingebrigtseniä parempi.
Ingebrigtsen valittiin Norjan EM-kisajoukkueeseen 5 000 metrin kolmanneksi norjalaisedustajaksi, vaikka on kauden tilastojen perusteella norjalaisista vasta neljäntenä. Ingebrigtsen on juossut tällä kaudella 5000 metrillä ajan 13.26,92, kun taas Awet Kibrab on juossut 13.25,48.
– Olemme todella pettyneitä. Abet haluaa juosta 5 000 metriä olympialaisissa, ja EM-kisat olisivat olleet todella tärkeä askel sitä kohti. Ratkaisevan tärkeää. Me ja hän, olemme todella pettyneitä, Kibrabin seuran urheilujohtaja Hans Jörgen Borgen sanoo NRK:n mukaan.
– He rikkoivat kriteereitä. On kristallinkirkasta, miten pitää arvottaa (tuloksia). Hän (Ingebrigtsen) oli neljäs, ei epäilystäkään. Tämä on meille täysi mysteeri.
Borgenin mukaan tämän vuoden tulosten pitäisi ratkaista eniten.
Norjan yleisurheiluliiton johtaja Erlend Slokvik antoi selityksen liiton valinnalle.
– Valinta oli tiukka. Meillä on kaksi paria, toinen taistelee mitaleista Jakobin (Ingebrigtsen) ja Narven (Gilje Nordås) johdolla, ja sitten neljä juoksijaa taisteli kahdesta edustuspaikasta.
– Oli tiukkaa, mutta kokonaisarvion perusteella olemme päätyneet Per Svelaan ja Henrik Ingebrigtseniin.
Slokvikilta kysyttiin, mikä käänsi valinnan Henrik Ingebrigtsenin ja Per Svelan puolelle?
– Kyseessä on kokonaisarvio, mitä he ovat saavuttaneet tänä vuonna ja viime vuonna. Kolmikosta Henrikillä on kaksi parasta kisaa 5 000 metrillä viime vuonna ja tänä vuonna Per on juossut kolmesta nopeimmin, Slokvik.
Valinnassa ei otettu huomioon, että Kibrab peittosi Ingebrigtsenin, kun kaksikko kohtasi Tukholmassa.
Kibrabin leirissä olevalla Borgenilla ei ole mitään Ingebrigtseniä vastaan, mutta hänen mielestään tilanne on epäoikeudenmukainen.
– Toivomme hänelle menestystä kisoihin. On kyse periaatteesta, miten kriteereitä tehdään ja miten valinta on käsitelty.
Yleisurheiluvideot
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää