Indeksisijoittaminen kiinnostaa monia

Kiinnostus edulliseen indeksisijoittamiseen on kasvanut. Mutta kannattaako tyytyä vain markkinoiden keskimääräiseen tuottoon? Entä millä indeksillä mitataan Euroalueen markkinoiden kehitystä? Muun muassa indeksit puhuttivat sijoittamisen ammattilaisia, jotka kokoontuivat tänään perinteiseen pörssipäivään Helsingin Katajanokalla.

Yksi pörssipäivän huolenaiheista oli sijoittajien sopulikäyttäytyminen. Yhä useampi sijoittaa kurssi-indeksin mukaisesti, koska se on halpaa. Lisäksi vanha viisaus sanoo, ettei salkunhoitaja kumminkaan voi voittaa markkinoita.

Kun maakohtaisista indekseistä siirrytään kovaa vauhtia Euroopan laajuisiin toimialaindekseihin, puuttuvat salkunhoitajilta toistaiseksi työkalut, joilla sijoitukset voi suojata - tai hankkia niille lisätuottoa.

Deutsche Bankin rahastoyhtiön johtaja arvioi, että toimialaindekseihin perustuvia johdannaisia joudutaan odottelemaan pitkälle ensi vuoteen. Menestys vaatiikin yhtiöiden analysointia entistä tarkemmin - ja se maksaa.

Suomalaisten varainhoitajien ei silti kannata luovuttaa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat