Mainos

IMF piti ennusteensa ennallaan: Maailmantalous kasvaa 3,4 prosenttia

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ennakoi maailmantalouden kasvavan tänä vuonna 3,4 prosenttia ja ensi vuonna 3,6 prosenttia. IMF piti arvion ennallaan lokakuussa tekemästään ennusteesta.

Yhdysvaltain, euroalueen ja Kiinan kohdalla IMF kuitenkin paransi tämän vuoden arviotaan. Jos Yhdysvaltojen ja Kiinan taloudet kasvavat odotettua enemmän, sillä voi IMF:n mukaan olla myönteisiä heijastusvaikutuksia niiden kauppakumppaneihin.

IMF korosti ennusteissaan epävarmuutta muun muassa nousussa olevan protektionismin takia. Protektionismi tarkoittaa kotimaisten tuottajien suosimista markkinoilla.

Yhdysvaltain tuleva presidentti Donald Trump on toistuvasti uhannut panna tuontitullit Meksikosta ja Kiinasta tuleville tuotteille.


Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.