Ilmaston lämpeneminen haittaa hengitysterveyttä – riskeihin voi kuitenkin varautua

Ilmaston lämpeneminen haittaa hengitysterveyttä. Erityisesti kielteiset vaikutuksen tuntuvat ikääntyneillä, pitkäaikaissairailla ja lapsilla, kertoo Hengitysliitto.

– Yhä sateisemmaksi käyvä sää tuo mukanaan rakennusten kosteusongelmia. Lisäksi pienhiukkaset ja entistä kovemmat helteet tekevät hengittämisestä vaikeampaa, Hengitysliiton järjestöjohtaja Mervi Puolanne sanoo.

Sää- ja ilmastoriskeihin voi Hengitysliiton mukaan kuitenkin varautua. Jokaisen on esimerkiksi syytä pyrkiä säilyttämään yhteys luontoon. Immuunipuolustusjärjestelmä ei kehity riittävästi, jos ihmisen kosketus luontoon vähenee.

Vaikka Suomessa on vähän ilmansaasteita, emme ole suojassa, sillä ilmakehä ei tunne kansallisia rajoja.

Altistuminen ilmansaasteille lyhentää keskimäärin jokaisen eurooppalaisen elinikää vuodella. Astmaan sairastumisen ja kuolleisuuden riski nousee tasaisesti pienhiukkaspitoisuuksien noustessa.

Lue myös:

    Uusimmat