Ilmaiskonsertti avaa Down By The Laituri -festivaalin

Samuli Edelmann
Sunnuntainan DBTL-festivaalilla esiintyy mm. Samuli Edelmann.Copyright MTV Oy 2000
Julkaistu 03.06.2002 18:30(Päivitetty 10.06.2002 10:42)

Ilmainen avajaiskonsertti palaa parin vuoden tauon jälkeen turkulaisen kaupunkifestivaalin DBTL:n tarjontaan. Porthanin puistossa torstaina kuultavan konsertin svengistä vastaavat M.A.Numminen ja Trio Töykeät.
Viidettätoista kertaa järjestettävän festivaalin ensimmäiset tahdit kuullaan jo keskiviikkona Rantalaiturin klubiteltassa, jossa esiintyy muun muassa Pauli Hanhiniemen Perunateatteri.

Sunnuntaihin saakka jatkuva festivaali tarjoaa pääasiassa kotimaisia esiintyjiä. Kahdella lavalla Samppalinnan vuorella kuullaan perjantaina muun muassa Popedaa ja J. Karjalaista sekä Aknestikkiä ja Klamydiaa. Perjantaina lavalle nousevat myös tähän asti vain tv:stä tutut Ekstreme Doodsonit.

Lauantaille tuovat ruotsalaisväriä Prime STH ja Eskobar. Muita esiintyjiä ovat muun muassa Kauko Röyhkä ja Kwan. Sunnuntain vauhdista vastaavat mm. Maija Vilkkumaa, Samuli Edelman ja Juliet Jones.

Perinteiseen tapaan ohjelmisto sisältää musiikin lisäksi muitakin kulttuurielämyksiä Aurajoen rannalla. Lapsille tarjotaan Katedraalikoulun pihalla sirkusta ja nukketeatteria. Vuoden Laituritaitelija on turkulaisen undergroundliikkeen legenda, runoilija, kääntäjä ja prosaisti Markku Into. Hän lukee ääneen kirjansa Raivoava takakirves. Urakka alkaa Ravintola Uudessa Apteekissa perjantaina kello 14.

Talousvaikeuksissa kamppaillut festivaali tarvitsee ainakin 45 000 kävijää päästäkseen budjetissa omilleen. Viime kesänä festivaali teki yleisöennätyksen. Lippuja myytiin 45 200. Vuonna 2000 kävijämäärä oli 32 200.

(MTV3-STT)

Käy Down By The Laituri -festivaalin kotisivulla

Tuoreimmat aiheesta

Kulttuuri