IL: Puolustusministeri aikoo estää tonttikaupan venäläisille

Puolustusvoimien ampuma-alueen lähellä Taipalsaarella sijaitsevan maa-alueen kaupoista on noussut suuri kohu.

Tuore puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) aikoo estää tontin päätymisen venäläisomistukseen, kertovat Iltalehti ja Ilta-Sanomat.

Ilta-Sanomien mukaan asia on otettu esille ministeriössä ja Niinistö on antanut poliittista ohjausta siihen, miten asian kanssa tullaan etenemään.

– Puolustusvoimat tarvitsee alueen käyttöönsä ja tulemme käyttämään kaikkia lain antamia mahdollisuuksia, että tämä alue myös puolustusvoimille tulee, Niinistö kommentoi Ilta-Sanomille.

Niinistön mukaan maakaupat voidaan estää nykylakien puitteissa, jos puolustusvoimat tarvitsee aluetta käyttöönsä. 

*Juttua korjattu klo 12.56: Ensimmäisenä asiasta kertoi Iltalehti.

Lue myös:

    Uusimmat