IL: Brother Christmas pyrki Lastenklinikalle toistuvasti luvatta, sai porttikiellon – "Hänen kanssaan täytyy olla varuillaan"

Helsingin yliopistollinen keskussairaala HYKS tyrmäsi aikoinaan yhteistyön hyväntekijä Brother Christmasin kanssa, paljastaa Iltalehti.

Video yllä: Brother Christmas vieraili Peter Nymanin ohjelmassa joulukuussa 2017.

HUS:n toimialajohtaja Jari Petäjä kertoo lehdelle, että Brother Christmas pyrki HYKS:n Lastenklinikalle useita kertoja sopimatta asiasta henkilökunnan kanssa. Lehden tietojen mukaan Brother Christmasilla oli sairaalaan porttikielto.

– Hän on pyrkinyt tulemaan suoraan sairaalaan ilmoittamatta tuomaan (lapsille) karkkia, pizzaa ja lahjoja. Nämä ovat sellaisia asioita, joita ei voi tapahtua, Petäjä kertoo lehdessä.

Petäjä korostaa, ettei sairaala ole avoin paikka, vaan ulkopuolisten vieraiden täytyy sopia vierailuista erikseen. Petäjän mukaan Brother Christmasin eli Ari Koposen toiminta ei ole täyttänyt sairaalaan periaatteita lapsipotilaiden kanssa toimimisen suhteen. Lahjoittamisen tulisi olla vastikkeetonta ilman epäilyksen häivää.

– Oman yksityisen julkisuuskuvan systemaattinen rakentaminen lahjoittamisen kautta esimerkiksi on meille syy pidättäytyä yhteistyöstä, Petäjä jatkaa lehdessä.

IL:n haastattelema Petäjä pitää harvinaisena, että Koponen on jatkanut pyrkimistä sairaalaan, vaikka se on hänelle on annettu selkeä kielto. Jokainen sairaalan saama avuntarjous käsitellään hänen mukaansa sairaalan johdon kanssa, mutta Koponen halusi Petäjän mielestä toimia suoraan.

– Hänen kanssaan täytyy olla ihan varuillaan, Petäjä jatkaa lehdessä.

Brother Christmasin suosio nousee somesta

– Brother Christmas on vuonna 2015 toimintansa aloittanut hyväntekeväisyysyhdistys, joka on rekisteröity vuonna 2016.

– Yhdistys henkilöityy puheenjohtaja Ari Koposeen, joka myös esiintyy tekopartaan pukeutuneena Brother Christmas -hahmona.

– Yhteensä yhdistyksen hallituksessa on kolme henkilöä.

– Rahankeräysluvan yhdistys sai Poliisihallitukselta viime heinäkuussa.

– Yhdistyksen tulot olivat viime vuonna noin 963 000 euroa.

– Brother Christmas on saavuttanut huomiota jakamalla sosiaalisessa mediassa tarinoita avun tarpeessa olevien ihmisten elämästä

– Pelkästään Facebook-sivulla on 132 000 seuraajaa.

– Brother Christmasin avustettaviin kuuluvat erityisesti vanhukset, veteraanit, vammaiset, lapset ja lapsiperheet, yhdistys kertoo nettisivuillaan.

– Yhdistyksen toimintakertomuksen mukaan viime vuonna "apua ja iloa" sai 7  000 henkilöä.

(STT) 


Lue myös:

    Uusimmat