Iholla-Esinin jättiyllätys: Kirjailijaksi ulkomaille!

Esin vieraili Subin netin livevieraana keskiviikkona 23.5. Naisella oli faneille kerrottavanaan suuria uutisia.

Iholla-sarjan Esin kävi livevieraana Subin netissä keskiviikkona 23.5. Nainen paljasti, että elämää piristävät nyt uudet, mielenkiintoiset tuulet.

– Ihan hyvää kuuluu, tänään just mietin et ompa elämä ihanaa, kun aurinko paistaa ja kesä tulee. Sunnuntaina täytän mystiset 27 vuotta ja oon päättänyt tehdä muutamia muutoksia mun elämässä.

Esin yllätti katsojat kertomalla, että edessä häämöttää muutto uuteen maahan – ja yllättävä uusi ura kirjailijana.

– Muutan puolentoista kuukauden päästä Saksaan, Berliiniin. Olin siellä viime kesänä kuvausmatkalla enkä saanut silloin siitä hirveesti irti. Nyt kävin siellä puolitoista kuukautta sitten ja tajusin että nyt! Otan välivuoden koulusta ja muutan Berliiniin kirjoittamaan kirjaa.

Tukiverkosto Esinillä on kaupungissa jo valmiina, sillä siellä asuu jo valmiiksi paljon tuttuja, minkä lisäksi samaan aikaan naisen kanssa sinne muuttaa muutama Esinin ystäväkin.

Mistä Esinin kirja oikein kertoo? Lue lisää asiasta täällä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat