Ihmiskaupasta vankeutta Kotkassa

Kotkan käräjäoikeus on tuominnut viisi ihmistä ehdottomiin vankeusrangaistuksiin ihmiskauppajutussa, jossa uhriksi joutui 18-vuotias kotkalaisnainen.

Käräjäoikeus tuomitsi kolme kotkalaista miestä ja kaksi naista muun muassa törkeästä ihmiskaupasta. Jutun pääepäilty 32-vuotias Tomi Aleksander Malin sai viiden ja puolen vuoden vankeustuomion. Myös kaikki muut neljä saivat yli kahden vuoden tuomiot.

Naista pidettiin viime keväänä vankina eri asunnoissa noin viikon ajan. Hänet pakotettiin ottamaan pikavippejä ja lopulta myymään itseään, koska hän ei kyennyt hankkimaan alistajilleen tarpeeksi rahaa muilla keinoin. Uhria myös pahoinpideltiin. Nainen pakeni lopulta, kun hän oli matkalla tapaamaan seksipalvelujen ostajaa.

Vankia pidettiin muun muassa kellarissa

Kaikki osapuolet olivat tuttuja keskenään Kotkan huumepiireistä.Tapahtumat alkoivat, kun 18-vuotias nainen oli soittanut lastenkotiin ilmoittaen, että sieltä karannut tyttö oli ollut hänen tuttaviensa luona.

Tekoa pidettiin vasikointina. Sen hinnaksi määrättiin 6000 euroa, joka naisen oli korvattava.

"Vasikointivelan" maksaakseen nainen otti pikavippejä, hankki kaksi puhelinta ja puhelinliittymää sekä osti luotolla tavaroita. Velka lyheni, mutta ei merkittävästi.

Sen jälkeen hänet pakotettiin myymään seksiä. Kontaktit asiakkaisiin saatiin lähettämällä tekstitelevisioon seuranhakuilmoituksia. Kolme miestä maksoi hänelle seksipalveluista yhteensä 450 euroa.

Naista pidettiin muun muassa kellarissa, eikä hän uskaltanut paeta.

Käräjäoikeuden mukaan törkeän ihmiskaupan tunnusmerkistö täyttyi, koska nainen menetti vapautensa ja joutui muiden määräysvallan alaiseksi. Hänet saatiin harjoittamaan korvausta vastaan seksiä vapaudenriistolla, väkivallan uhalla ja väkivallalla.

Käräjäoikeuden mukaan ei ole hyväksyttävää, että huumeiden käyttäjillä olisi jotkut omat sääntönsä, ja että he eivät ansaitsisi ihmisarvoista elämää.

Tuomitut velvoitettiin korvaamaan uhrille kivusta ja särystä sekä kärsimyksestä yhteensä 18 000 euroa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat