Ihmiset tarjoavat kotejaan iskusta selviytyneille – Paula keräsi 60 eksynyttä lasta odottamaan vanhempiaan hotelliin

Hotellit tarjoavat huoneitaan ja ihmiset kotejaan yöpaikaksi niille, jotka olivat Ariana Granden konsertissa räjähdyksen aikaan.

Sosiaalisessa mediassa on kiertänyt #roomformanchester-hashtag, jota kotiaan iskusta selviytyneille tarjoavat ovat käyttäneet sanoman levittämiseen.

Tästä on kyse

– Manchesterin epäillyssä terrori-iskussa on vahvistettu kuolleen ainakin 22 ihmistä. Lisäksi arviolta 59 ihmistä on loukkaantunut.

– Tekijä toimi yksin ja kuoli itse iskussa.

– Poliisi sai tiedon Manchester-areenalla kuullusta räjähdyksestä paikallista noin puoli yhdeltätoista maanantai-iltana.

– Media raportoi alussa kahdesta pamahduksesta areenan alueella.

– Räjähdys kuultiin yhdysvaltalaislaulaja Ariana Granden konsertin loputtua.

– Manchester-areena on julkaissut tiedotteen, jossa kerrotaan, että mahdollinen räjähdys sattui areenan ulkopuolella.

– Ulkoministeriöllä ei ole tiedossa, että Manchesterissa olisi loukkaantunut tai kuollut suomalaisia. Matkustusilmoituksia kaupunkiin on tehty 11. Ulkoministeriö seuraa tilannetta.

Erityisesti monet lapset ja nuoret ovat joutuneet iskun vuoksi erilleen vanhemmistaan eivätkä olisi siksi päässeet kotiin.

Silminnäkijä Paula Robinson oli areenan yhteydessä olevalla juna-asemalla miehensä kanssa, kun tunsi räjähdyksen ja näki kymmenien teinien huutavan ja juoksevan pois areenalta.

Robinson keräsi lapsia läheiseen hotelliin ja levittää puhelinnumeroaan Facebookissa huolestuneille vanhemmille. Raporttien mukaan 60 lasta odottaa vanhempiaan hotellissa.

Myös taksinkuljettajat ovat tarjonneet ilmaisia kyytejä iskusta selviytyneille.

Lue myös:

    Uusimmat