Englanti 1998. Käsikirjoitus ja ohjaus: Oliver Parker, Oscar Wilden näytelmän mukaan. Tuotanto: Barnaby Thompson, Uri Fruchtmann ja Bruce Davey. Kuvaus: David Johnson. Leikkaus: Guy Bensley. Pääosissa: Rupert Everett, Jeremy Northam, Julianne Moore, Cate Blanchett, Minnie Driver, John Wood, Lindsay Duncan, Peter Vaughan. Kesto: 99 min.
Pitkälti teatterissa uransa luonut ohjaaja Oliver Parker tarttui edellisen kerran näytelmäklassikkoon onnistuneella Othello-elokuvallaan, ja nyt on vuorossa toisen ääripään edustaja, Oscar Wilden hulppea komedia Ihanneaviomies. Luvassa on odotetusti säpäkkää sanailua ja iki-ironista dandyilyä loistavien näyttelijöiden tahtiin, mutta uskollisuudestaan huolimatta elokuva tavoittaa Wilden monisäikeisen lennokkuuden vain osittain. Mainion dialogin väliin mahtuu myös tyhjänpäiväistä jahkailua, joka teatterin lavalla kenties muuttuisi tiheäksi tunnelmaksi.
Vuoden 1895 Lontoossa kuohuvin kerma kokoontuu merkittävän poliitikon Robert Chilternin (Northam) ja hänen vaimonsa Gertruden (Blanchett) juhliin, jonne saapuu myös Wienistä tullut juonikas kaunotar, rouva Cheveley (Moore). Tämä tietää liikaa Robertin taustasta ja ryhtyykin kiristämään tätä poliittisten päämääriensä saavuttamiseksi. Hyveellisen vaimonsa ja seurapiirien palvoma mies joutuu asettamaan toiseen painavaan vaakakuppiin poliittisen tulevaisuutensa ja toiseen tunnetun moraalisen selkärankansa. Kumpi kupeista turvaa "ihanteellisuuden", on teoksen monimielinen dilemma.
Tahtomattaan juonitteluun sekaantuu Chilternien ystävä, komea ylimys Arthur (Everett), joka haluaisi vain jatkaa vetelehtimistään kaupungin tavoitelluimpana poikamiehenä. Toisin tuumii kuitenkin Robertin ilkikurinen pikkusisko (Driver), joka jahtaa itselleen ihannemiestä. Arthurista on kiinnostunut myös rouva Cheveley, mutta yllättävän omantunnon heräillessä keikari asettaakin ystävyyden lemmen edelle ja oman päänsä peliin. Eikä pelissä kukaan ole lopulta sitä miltä päälle näyttää.
Wilden teksti on aina yhtä terävää ja tuoretta, dialogi pursuilee riemastuttavia paradokseja ja piikkejä porvariston hillityn charmin läpi. Herkullisessa pukuloistossa tehdään näyttäviä lähtöjä, isketään napakasti navan alle ja myhäillään sarkastisesti, näyttelijöiden ottaessa kaiken irti rooleistaan. Kirjoittajalleen ominaisesti Ihanneaviomies leikittelee pinnan ja sisällön, aitouden ja epäaitouden välisillä liukuvilla suhteilla: odotukset heittävät yhä uudestaan häränpyllyä ja arvot kääntyvät vastaisikseen. Tärkeintä on olla aito, mutta aitouden mahdollistaa vasta valehtelu. Moraalisuus on ihanteellista niin aviomiehille kuin vaimoillekin, mutta ihanteellisuus ei suinkaan synny aina "moraalisuudesta".
Jeremy Northamin (Emma) ja Rupert Everettin (Kuka sanoo tahdon) charmikkaiden suoritusten kautta elokuvaan saadaan myös asiaankuuluva homoeroottinen pilke lähikuvineen adoniksista höyryisissä saunoissa. Miespääosien ohessa Cate Blanchett (Elisabeth) tekee herkkävireistä työtä moraaliaan testaavana Gertrude-vaimona ja Julianne Moore (Cookien perintö) on tapansa mukaan upea julkeana juonettarena. Sen sijaan Robertin pikkusiskoa esittävä Minnie Driver (Will Hunting) sortuu kiusallisiin muikistelumaneereihinsa, jotka pudottavat lievästi tunnelmaa.
Ihanneaviomies on harmitonta ja hupaisaa ilottelua, johon kuitenkin kaipaisi lisää lihaa luiden ympärille. Vaikka pinnallisuus on Oscarin maailmassa hyve, se ei koskaan saisi muuttua pitkästymiseksi.
Teksti: Tuuve Aro