Ihalainen ei paljasta jatkoaikeitaan

SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen ei vielä ota kantaa, aikooko hän pyrkiä valtakunnansovittelijan tehtäviin.

Ihalainen sanoo Huomenta Suomen haastattelussa, että hän haluaa hoitaa oman tehtävänsä SAK:n puheenjohtajana loppuun ja ilmoittaa sitten jatkoaikeistaan. Ihalaista on pidetty vahvana nimenä nykyisen valtakunnansovittelijan Juhani Saloniuksen seuraajaksi.

- Toki tästä asiasta on keskusteluja ollut ja odotustakin on. Omassa päässä kysymys on vielä auki. Valmista vastausta minulla ei vielä siihen ole, Ihalainen toteaa.

Ihalainen on toiminut SAK:n puheenjohtajana 19 vuotta. Toiseksi viimeistä päivää puheenjohtajana oleva Ihalainen haluaa jättää perinnöksi vanhan sopimusyhteiskunnan.

- Vaikka tuloratkaisuja ei enää vanhassa muodossa tehdä, niin toivon, että tästä luottamuksesta osapuolten välillä ei luovuttaisi.

SAK valitsee uuden puheenjohtajan ylihuomenna.

Katso SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalaisen haastattelun ensimmäinen osa (Huomenta Suomi 12.5.2009)

Katso SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalaisen haastattelun toinen osa (Huomenta Suomi 12.5.2009)

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat