Kaksoset Vilma ja Ella Riikonen, 18, aikovat koettaa onneaan Joensuun koealuluissa.
Yhdessä Idolsin koelauluihin saapuneet identtiset kaksoset Vilma ja Ella Riikonen toteavat kilpailuasetelman olevan entuudestaan tuttu.
– Ollaan aina vastakkain. Asutaan saman katon alla vielä toistaiseksi, tytöt myöntävät ja lisäävät kilpailun kovenevan entisestään, mikäli toinen pääsee jatkoon ja toinen ei.
Kipinä Idolsiin hakemisesta syntyi jo pikkutyttönä Vilman sisällä, mutta muutaman viimeisen vuoden aikana myös Ella oli innostunut ideasta.
– Me ollaan tosi erilaisia laulajia, laulan korkeammalta kuin Ella. Ella tykkää ehkä enempi sellaisesta reggaetyyppisestä ja välillä iskelmästä, mä tykkään ehkä enemmän popista ja Nightwish-tyyppisestä, Vilma kertoo.
Myös luonteeltaan tytöt toteavat olevansa varsin erilaisia, siinä missä ulkokuori on lapsuudessa onnistunut hämäämään monia.
– Me oltiin pienenä tosi samannäköisiä, ei me eroteta toisiamme valokuvista. Meillä piti olla päiväkodissa sellaiset paidat, joissa luki Ella ja Vilma, ja sitten oli parasta vaihtaa ne keskenään, kaksoset muistelevat naureskellen.
Vilma tunnustaa jännittävänsä tuomareiden kohtaamista Ellaa enemmän. Erityisesti Jone Nikulan kohtaaminen saa neidon mietteliääksi.
– En muista edes, keitä muita siellä on. Olen tosi "out" kaikista julkkiksista, en tunnista ketään paitsi Jonen, niin se jännittää sen takia. Voin ajatella, että muut on normaaleja ihmisiä. Nyt kun Jone on kävellyt muutaman kerran ohi, niin tajuan, että se on olemassa. Se ei olekaan vain telkkariruudussa oleva hahmo, Vilma hymähtää.
Ella: Suvi Teräsniskan kohtaaminen jännittää
Karaoke-emäntänä toimiva Ella puolestaan paljastaa jännittävänsä eniten vierailevan tuomarin Suvi Teräsniskan tuomiota.
– Olen itse aina tykännyt laulaa Suvin kappaleita. En sen takia valinnut Suvin kappaletta tähän, kun ajattelin, ettei se varmasti päästä mua jatkoon.
Tytöt uskovat, että kummankin kuuluisi saada teatteriviikonloppuun oikeuttava kultainen lipuke.
– Voin kuvitella, että jos mä pääsen, niin Vilma vihaa mua, Ella huomauttaa virnistellen.
– Voi olla. No en oikeasti, olen iloinen Ellan puolesta sitten, Vilma täsmentää.
Kuinka käy kilpailuhenkisten kaksostyttöjen Idols-tuomariston edessä? Idols torstaina 5. tammikuuta 2012 klo 20.05 MTV3-kanavalla!
Miia Honkanen / MTV3