Rokkaavista nykytanssikoreografioistaan tuttu Jouka Valkama opetti jälleen Idols-finalisteille esiintymisen ja liikkumisen saloja. – On erittäin tärkeää, että liikekieli olisi persoonallista. Joillain kilpailijoista on selkeitä maneereita, joista kannattaisi kyllä pikku hiljaa päästä eroon, Valkama vihjaisi.
Koreografiopettaja tapasi oppilaansa ensimmäistä kertaa teatteriviikonloppuna, mutta finaalivaiheessa hän pääsee ohjaamaan kilpailijoita yksilöllisemmin.
– On hirveän mielenkiintoista tulla opettamaan heitä uudelleen. Heillä on ollut iso prosessi tässä välissä, Kansallisbaletin tanssija ja koreografi Jouka Valkama kertoi ennen finalistien tanssituntia.
– Viimeksi näimme teatteriviikonloppuna. Silloin harjoittelimme ryhmätyöskentelyä ja ihmisten taitoa heittäytyä. Nyt, kun oppilaita on vähemmän, voimme keskittyä jokaiseen yksilöllisesti.
Jouka Valkama kertoi seuranneensa kilpailijoiden koitoksia ja esiintymistä televisiosta.
– On ollut mielenkiintoista katsoa, miten he ovat pärjänneet ja esiintyneet. Toivon voivani auttaa heitä ihan henkilökohtaisesti siinä, millä tavalla lavalla voi olla ja ajatella omaa fyysistä esiintymistä.
Jaanan maneerina mikrofonin hipellys
Valkama odottaa näkevänsä finaaleissa entistä enemmän spontaania ja rentoa liikkumista.
– On erittäin tärkeää, että liikekieli olisi persoonallista. Se näkyy, jos liikkuminen on väkisin väännettyä tai päälle liimatun oloista. Joillain kilpailijoista on selkeitä maneereita, joista kannattaisi kyllä pikku hiljaa päästä eroon, hän huomautti.
– Jaanalla esimerkiksi on selkeä mikrofonin hipellys maneeri. Annan esiintymisessä puolestaan on tapahtunut selkeä parannus, hän on päässyt pois maneerimaisesta tavasta esiintyä.
Koreografi on pannut merkille, että kilpailijoiden esiintyminen on ruvennut rentoutumaan.
– Vielä pitäisi pyrkiä siihen, että suunnitellutkin liikkeet näyttäisivät spontaanilta.
Valkama nostaa esimerkiksi tyttöjen viimeisessä semifinaalissa nähdyn Saanan Urheiluhullu-revittelyn.
– Se oli hauska esitys! Siitä olisi saanut vielä enemmän irti, jos se olisi ollut vielä spontaanimman oloinen. Esityksestä huomasi paikoitellen, että tietyt jutut oli suunniteltu. Olisi jännittävämpää, jos katsojalle tulisi fiilis, että kaikki on tehty siinä hetkessä.
Äärirajoja etsimässä
Valkaman mukaan ihminen on spontaani, kun hän osaa olla samaan aikaan rento ja luonnollinen, mutta kuitenkin tietoinen siitä, minkä tekee.
– Sen oppii parhaiten vain esiintymällä. Lavalla ei tarvitse olla siviilipersoona vain esiintyjäpersoona. Esiintymistään ei tarvitse siistiä, vaan tärkeintä on oma persoonallinen tapa olla.
Hän aikoo valmentaa kilpailijat finaalien aikana liikkumaan ja etsimään äärirajoja itsestään.
– Etsitään, missä oman kehon rajat kulkevat. Kuinka isoja voidaan olla, kuin pieneksi päästään ja minne asti kädet ojentuvat. Isolla näyttämöllä saa tatsia siihen, miten keho liikkuu.
Lava haltuun persoonalla ja läsnäololla
Opettaja pääsee tapaamaan Idols-kokelaita useamman kerran finaalijakson aikana, joten heillä on yhteisiä pitkäkestoisia tavoitteita ja suunnitelmia.
– Tässä lajissa ei voi saavuttaa pikavoittoja. Liikkujaa ja suurta esiintyjää ei tehdä yhdellä kertaa. Toivottavasti aloitamme yhdessä prosessin, jota he voisivat jatkaa myös kilpailun jälkeen.
Kuinka suuri oopperanlava sitten otetaan haltuun finaalien aikana?
– Se on iso kysymys. Se on vain otettava omalla persoonalla ja läsnäololla. Isollakaan lavalla ei tarvitse juosta ympäri, sen voi ottaa haltuun vaikka tuolilla istumalla.
– On oltava vahva tietoisuus siitä, mihin asiaa on viemässä ja millä tavalla haluaa esiintyä. Kaikki epämääräisyys pitää saada fyysisestä olemuksesta pois, että se kantaa riittävän kauas. Näiden asioiden kanssa tulee itsekin esiintyjänä painiskeltua, Valkama myönsi.
Kuinka kilpailijat ottavat lavan haltuun? Katso Idolsin ensimmäinen finaali sunnuntaina 9.11. kello 19.30 MTV3-kanavalla. Muista Idols Extra torstaina 6.11. Subilla kello 21!
Teksti: Laura Kokko/MTV3
Lue myös:
Idols-Saana muistutti laulutreeneissä sairauskohtausta