Idolsista jo pudonnut Alek Hautanen oli saapunut toisen finaalin livekatsomoon kannustamaan kavereitaan. Laulajalupaus paljasti, että tulevaisuuden suunnitelmat saattaisivat viedä hänet ulkomaille asumaan.
Idolsin liveyleisössä näkyy usein tuttuja naamoja, kun kilpailusta jo pudonneet laulajalupaukset saapuvat kannustamaan jäljellä olevia kavereitaan. Toisessa finaalissa paikalle oli saapunut TOP 15 -vaiheessa karsiutunut Alek Hautanen.
– Totta kai tänne kun saa tulla, niin pitää tulla kannustamaan kavereita. En ole istunut yleisön puolella vielä kertaakaan, niin on hauska päästä katsomaan tältä puolelta koko tilanne. Petrin kanssa tultiin nyt tänne katselemaan.
– Mulla on mennyt tosi hyvin Idolsista putoamisen jälkeen. Olen ottanut rennosti ja viettänyt perusarkea, ollut kotona ja kavereiden ja perheen kanssa, hymyileväinen Alek kertoi kuulumisiaan.
Hurmuri myönsi katsoneensa Idolsia ahkerasti putoamisensa jälkeenkin, muttei osannut nimetä omaa voittajasuosikkiaan.
– En pysty erottelemaan noita ihmisiä. He ovat kaikki niin hyviä ystäviä, että tuntuisi hölmöltä laittaa heitä järjestykseen. Kannustan ihan jokaista.
Vaikka Alekin tie Idolsissa päättyikin ennen finaaleja, ei miehen musisointi ole tullut tiensä päähän – päinvastoin.
– Mulla on nyt muutama sellainen pieni musiikkikuvio ja opiskelusuunnitelmia, jotka saattavat viedä ulkomaille. Niitä tässä nyt katselen kevään aikana. Voi olla, että muutan pois täältä vähän muille markkinoille ja maisemille, laulajalupaus vihjaa salaperäisesti hymyillen.
Idolsin kolmas finaali sunnuntaina 25. maaliskuuta 2012 kello 19.30 MTV3-kanavalla!
Miia Honkanen / MTV3