Idahon opiskelijamurhista epäilty pidätettiin – rikosoikeuden opiskelija pakeni veriteon jälkeen maan läpi
Yhdysvalloissa Idahon yliopiston neljän opiskelijan epäilty murhaaja on pidätetty, kertoo uutiskanava CNN.
Neljä yliopisto-opiskelijaa puukotettiin kuoliaaksi opiskelija-asunnossa marraskuun puolivälissä.
Nyt 28-vuotiasta Bryan Kohbergeriä vastaan on nostettu syyte neljästä ensimmäisen asteen murhasta ja törkeästä murrosta sekä varkaudesta. CNN:n mukaan epäilty opiskelee Washingtonin osavaltion yliopistossa rikosoikeutta.
Ensimmäisen asteen murhaa epäillään silloin, kun tappaminen on tarkoituksellista tai se tapahtuu törkeän rikoksen yhteydessä.
Viranomaiset pääsivät Kohbergerin jäljille jäljittämällä valkoista Hyundaita, joka nähtiin tapahtuma-alueella. CNN:n lähteiden mukaan myös hänen DNA:ta löytyi asunnosta, jossa opiskelijat surmattiin.
Washingtonin osavaltion yliopiston ja Idahon yliopiston välillä on vain kymmenen kilometrin välimatka.
Teon motiivi ei ole toistaiseksi tiedossa.
Lue aiempi juttu: Neljä yliopisto-opiskelijaa murhattiin illanvieton jälkeen
Mies pakeni vanhemmilleen
Teon jälkeen epäilty ajoi maan läpi autolla vanhempiensa luo, kertoo lähde CNN:lle.
– Juuri ennen joulua tutkimme hänen olevan Pennsylvaniassa tai menossa sinne, lähde kuvailee.
Lähteiden mukaan FBI:n tarkkailuryhmä jäljitti miestä päiviä alueella, jossa epäilty pidätettiin.
Idahossa sijaitsevan Moscowan kaupungin poliisilaitoksen päällikkö James Fry sanoi tiedotustilaisuudessa, että murhaamiseen käytettyä veistä ei ole vielä löydetty. Muuten hän oli vaitonainen tutkinnasta.
– Nämä murhat ovat ravistelleet yhteisöämme ja mitkään pidätykset eivät tuo takaisin näitä opiskelijoita. Siitä huolimatta uskomme, että saamme oikeutta rikosprosessin kautta, Fry sanoi.
Oikeuden asiakirjojen perusteella epäillylle Kohbergerille nostettiin syytteet perjantaiaamuna Pennsylvaniassa. Häntä kuullaan oikeudessa ensi tiistaina luovuttamisesta Idahon osavaltioon.
Epäillyllä on myös mahdollisuus palata vapaaehtoisesti Idahoon, mutta jos niin ei käy, Moscowan kaupungin poliisi aloittaa luovutusmenettelyprosessin.
Suuri järkytys
Vain reilun 20 000 asukkaan kaupunki järkyttyi opiskelijoiden murhista.
Nuorista kolme asui yhdessä kampuksen ulkopuolella sijaitsevassa vuokratalossa: Madison Mogen, Kaylee Goncalves ja Xana Kernodle. Lisäksi talossa oleskeli Kernodlen poikaystävä Ethan Chapin, joka myös sai surmansa lauantaina ja sunnuntaina vastaisena yönä.
Aiemmin nuorien kerrottiin olleen viettämässä lauantai-iltaa ulkona ja palanneen kotiin kahden aikaan yöllä. Viranomaiset arvioivat, että puukotukset ovat tapahtuneet jossain vaiheessa aamuyöllä.
CNN:n mukaan hätäkeskus sai ilmoituksen tajuttomasta henkilöstä puolenpäivän aikaan sunnuntaina. Puhelu hätäkeskukseen tehtiin opiskelijoiden asuintalon sisältä.
Uusimmat
-
15:02
Edullista aivojen kuntoutustapaa voi kokeilla kotonakin aivoverenkiertohäiriön jälkeen
-
14:59
Ruotsilta käsittämätön temppu MM-kisoissa – NHL-tähti sikaili itsensä suihkuun
-
14:54
Kommentti: Nyrkkeilyn ikivanha sanonta vaarassa Fury–Usyk-ottelussa – Mike Tyson osoitti sanat roskaksi
-
14:49
Valioliigan paras pelaaja valittu
-
14:45
Iida Vainio ja Archie Cruz hankkivat lemmikin: "Tervetuloa kotiin"
-
14:26
Pörssisähkön käyttäjille erinomaisia uutisia
-
14:24
MM-kisoissa käynnissä ällistyttävä selkäsauna
-
14:23
Slovakian Ficon ennuste positiivinen
-
14:05
Raju muutos säässä tuo jopa lumikuuroja – helteisiin viikon tauko
-
13:35
Leijonien MM-debytantti sai jatkuvasti karuja uutisia – ei uskonut itseään upean käänteen keskellä: "Sanottiinko se?"
-
13:32
Brittitiedustelulta yksityiskohtaista tietoa Krimin ATACMS-iskusta – satelliittikuvat näyttävät tuhoutuneet hävittäjät
-
13:26
Liikemies Jussi Uoti kertoo tuomion tuoneista henkilöstöjuhlista: "Tein minkä tein"
-
13:22
Sivullinen löysi Sastamalassa keskiviikosta asti kateissa olleen naisen
-
13:08
Järkyttävä video Sean ”Diddy” Combsista leviää – potkii tyttöystäväänsä hotellin käytävällä
-
13:03
Euroopassa hinkuyskäepidemia, Suomessakin tautiryppäitä – yksi asia tulee muistaa: "Vastoin yleistä käsitystä..."
-
12:55
Läheltä piti -tilanne MM-kisoissa – Sami Kapanen joutui törmäyskurssille Kanadan supertähden kanssa: "Jos pyytää anteeksi"
-
12:40
Arja Saijonmaa mukana Ruotsin Vain elämää -ohjelmassa: ”Pitää uskaltaa ottaa riskejä”
-
12:39
Traktorikuski kuoli kolarissa Kauhavalla
-
12:23
Marko Anttilalle esitettiin iso kysymys urasta – "Kiitos Kärpille"
-
12:10
Puolustusvoimien komentaja kommentoi Harkovan hyökkäystä Ylelle: "Voimaa ei siellä ole"
-
Lataa lisää