Hyvinkään oikeudenkäynti: Hiltunen kuuntelee haavoittunutta ilmeettömänä

- Poksui, rätisi ja helisi, Medicin Man -ravintolassa työskennellyt vahtimestari kertoi tiistaina Hyvinkään käräjäoikeudessa ampumisen alkutilanteesta.Hän oli kollegansa kanssa luullut, että viereisessä ravintolassa ammuttiin.

- Ihmiset eivät ymmärtäneet aluksi mitä tapahtui, mies kertoi.

Oikeudenkäynti jatkuu tiistaina hengissä selvinneiden uhrien kuulemisella. Seuraa MTV3:n liveseurantaa oikeussalista täältä.

Hiltunen ampui ensimmäiset parikymmentä laukausta äänenvaimentimella varustetulla pienoiskiväärillä Hyvinkään keskustassa viime toukokuussa. Vahtimestariin osui yksi näistä luodeista.

Kahdesta murhasta syytetty Eero Hiltunen istuu omalla paikallaan noin seitsemän metrin päässä sivulla tuijottaen vain edessä olevaan pöytään. Hän ei ole kertaakaan katsonut uhrin suuntaan. Kädet ovat pöydän alla piilossa ja hartiat lysyssä.

Parin metrin päässä istuu kaksi poliisimiestä.

Kipua selässä

Järjestysmies tunsi kipua vain selässään, kun häntä ammuttiin. Hän kertoo kurkistaneensa kadulle ollessaan sulkemassa ravintolan ovea. Todellisuudessa luoti osui solisluuhun ja tuli ulos selästä.

- Putosin polvilleni tuulikaappiin. Nousin ylös ja lähdin kävelemään tiskiä kohtia. Putosin uudestaan maahan.

- Makasin ravintolan lattialla vaikka kuinka pitkään. Tuntui, että se kesti ikuisuuden ennen kuin pelastushenkilökunta tuli paikalle, haavoittunut mies kertoo. Mies oli sairaalan teho-osastolla kaksi vuorokautta.

Miehen asianajaja Jarkko Jaatela sanoi, ettei kaikkia vammoja voida vielä arvioida.

Lue myös:

    Uusimmat