Hyvässä työilmapiirissä kaikki viihtyvät

Hyvä työpaikan henki on yksi tärkeimmistä tekijöistä työssä jaksamisessa. Jos ihminen ei koe arvostusta, työn merkitys on kadoksissa eikä tilanteeseen löydy tukea, se syö jaksamista. Kannustava ilmapiiri rakentuu hyvistä käytöstavoista, erilaisuuden ymmärtämisestä, työyhteisön jäsenten arvostamisesta ja rehellisyydestä. Kyse on usein perusasioista: tervehtimisestä, hymystä ja ystävällisyydestä.

Parhaimmillaan työkaveruus merkitsee monia asioita: toisen huomioimista, huumoria, mukaan ottamista, keskustelua, yhdessä tekemistä, yhteistä aikaa, voinnin kysymistä, ongelmien ratkomista, erilaisuuden ymmärtämistä ja arvostamista.

Työyhteisössä asiat ovat yhteisiä

Hyviin työyhteisötaitoihin kuuluu keskustelu, mielipiteiden vaihto, kekseliäisyys ja kritiikin sieto. On hyvä muistaa, että sähköposti on tiedottamista varten, mutta asioista keskustellaan kasvokkain. Yhteisissä tapaamisissa oppii, mitä yhteisön eri jäsenet tekevät ja samalla syntyy luontevia tilanteita tutustua työkavereihin. Tiedon merkitystä ei voi aliarvioida: kun asioista on varmaa tietoa, ei synny harhaluuloja ja huhuja.

Ristiriitatilanteita on turha pelätä - ymmärrys auttaa pitkälle

Ristiriitaisuudet kuuluvat normaaliin työelämään, mutta hyvässä työpaikassa konfliktit myös ratkaistaan. Erilaisten näkemysten esille tuominen laajentaa tietämystä toisen näkemyksestä ja käsiteltävään asiaan saadaan uusia näkökulmia. Lopputulos voikin olla alkuperäisiä ajatuksia parempi. Kaikilla työntekijöillä pitäisi olla tasapuoliset mahdollisuudet tuoda esiin omia näkemyksiään ja perustella niitä.

Työyhteisöjen vuorovaikutuksen kannalta ajankohtaisia haasteita ovat taloudellisen tilanteen aiheuttama epävarmuus, työn digitalisoituminen ja monimuotoisuus sekä monikulttuurinen tiimityö. Työyhteisön ihmiset reagoivat muutoksiin työilmapiirissään eri tavoin. Kun ymmärtää erilaiset reaktiot, pystyy auttamaan ja tukemaan ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla.

Väsyneenä on kärttyinen ja tehot ovat kadoksissa, eikä jaksa olla ihmisille ystävällinen. Kun on pinna tiukalla, pelottaa ja ahdistaa, myös toisen erilaisuuden sietäminen on vaikeampaa. Työelämän haasteissa omasta fyysisestä ja psyykkisestä kunnosta huolehtiminen auttaa jaksamaan.

Esimiehellä on vetovastuu työpaikan ilmapiiristä

Esimiehen velvollisuus on puuttua ongelmiin, rakentaa ja vaalia hyvää ilmapiiriä. mutta hän ei voi kannatella ilmapiiriä yksin, sillä se on työyhteisön kaikkien jäsenten ja heidän toimintansa summa. Hyvä työyhteisö ei synny vain ihmissuhteita hoitamalla, vaan huolehtimalla itse työn kehittämisestä. Esimies pitää huolen siitä, että työntekijöillä on edellytykset hoitaa tehtäväänsä. Hän huolehtii myös siitä, että yhteisössä on vuorovaikutusta, hyvät työolosuhteet ja työ kehittyy. On valtava voimavara, että tuntee kuuluvansa yhteisöön ja tekevänsä jotain hyvää.

Vuorovaikutus on monitahoista

Vuorovaikutuksessa ilmiöt ovat harvoin mustavalkoisia. Se, miten viesti tulkitaan, kytkeytyy eri osapuoliin ja millainen heidän suhteensa on. Vuorovaikutustilanteisiin ole yksiselitteistä etikettisäännöstöä. Esimerkiksi tietynlainen huumori on sallittua jossakin suhteessa, toisessa se herkemmin tulkitaan loukkaavana. Jokaisella työpaikalla on omannäköisensä vuorovaikutuskulttuuri.

Työkaveruudessa on voimaa

Eläkevakuutusyhtiö Etera haluaa vaikuttaa ihmisten asenteisiin ja saada aikaan tsemppihenkeä työpaikoilla. Tutkimusten mukaan merkittävin yksittäinen tekijä, joka ajaa ihmisen työkyvyttömyyseläkkeelle on työpaikan huono ilmapiiri. On tärkeää, että työkaveruus otetaan yhteiseksi tavoitteeksi työpaikoilla.

Työyhteisön ilmapiiristä on jokaisen otettava vastuuta ja jokaisen työpanosta täytyy kunnioittaa. Huonot välit tai jopa työpaikkakiusaaminen pilaa koko työyhteisön ilmapiiriä. Ainainen kahnaus työpaikalla voi jopa olla syy pudota pois työelämästä. Työpaikalla kaikkien ei tarvitse olla ylimpiä ystäviä keskenään, asiallisten välien säilyttäminen riittää.

Eteran tavoitteena on herättää keskustelua, mutta myös tarjota keinoja työkaveruuden ja työyhteisön kehittämiseen. Tietoa ja välineitä työkaveruuden kehittämiseen löytyy verkosta osoitteesta etera.fi/tyokaveri ja Facebookista nimellä Työkaveruudesta työvoimaa.

Tosielämän työkaverit

Eläkevakuutusyhtiö Etera ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura keräävät tarinoita tosielämän työkavereista. Kerro oma tarinasi osoitteessa etera.fi/tyokaveri 30.4.2011 mennessä!

Hyvän työilmapiirin rakennuspalikat

Tiedonkulku
• avoimuus ja tiedon riittävä jakaminen ovat tärkeitä
• tiedon pitää olla myös oikeassa paikassa oikeaan aikaan

Keskustelu
• kuuntele muiden näkökulmia asioihin

Ymmärtäminen
• hyväksy erilaisuus
• tutustu muiden työpanokseen ja näe yhteinen kokonaisuus

Palaute
• helpompi antaa ja vastaanottaa, kun siitä tehdään säännöllinen tapa

Perusasiat
• hyvä käytös, ystävällisyys, tervehtiminen ja hymy

Artikkelin tarjoaa:Etera

Lue myös:

    Uusimmat