Hyväksikäyttö varjostaa uhrin elämää aikuisiälläkin

Kuva: Lehtikuva.
Kuva: Lehtikuva.MTV3
Julkaistu 30.06.2010 16:50(Päivitetty 01.07.2010 23:40)

Raiskauskriisikeskus Tukinaisen alkuvuoden tilastot kertovat, että lapsuuden ja nuoruuden aikaisiin seksuaalisen hyväksikäytön kokemuksiin haetaan usein apua vasta vuosien kuluttua. Yleensä soitto päivystykseen tulee yli kymmenen vuoden päästä. Monessa tapauksessa tilanne on niin traumatisoiva, että uhri kieltää koko tapahtuneen ja muistikuvat palautuvat vasta myöhemmällä iällä.

Tukinainen tilastoi alle 15-vuotiaiden yhteydenottoja keskuksen päivystykseen. Tilastojen mukaan päivystykseen soittaneista alle 15-vuotiaista lähes 94 prosenttia on ollut naisia. Kaikista yhteydenotoista alle 15-vuotiaiden osuus oli vajaa kolmannes.

Insesti yleisin yhteydenoton syy

Seksuaalisen väkivallan ja hyväksikäytön, lähisuhdeväkivallan ja eriasteisen ja -muotoisen seksuaalisen häirinnän tekijä on tavallisesti uhrille tuttu. Yli puolessa 15-vuotiaita ja nuorempia uhreja koskevissa yhteydenotoissa tekijänä oli henkilö, jolla oli sukulaisuussuhde lapseen tai nuoreen.

Kriisipäivystyksen yhteydenotoista kolmannes koski insestiä, jolla tarkoitetaan perheen sisäistä seksuaalista hyväksikäyttöä, jolloin tekijänä on vanhempi, vanhempaan rinnastettava samassa taloudessa asuva henkilö tai sisarus.

Yhtä usea otti yhteyttä muun lapsen seksuaalisen hyväksikäytön vuoksi. Tällöin tekijänä oli joku perheen ulkopuolinen taho, esimerkiksi muu sukulainen, tuttava tai auktoriteettiasemassa oleva henkilö.

Hyväksikäytön seuraukset usein psyykkisiä

Lapsuudessa koettu seksuaalinen riisto ja hyväksikäyttö vaikuttavat uhriin usein lävitse elämän.

Psyykkisten vaikutusten, kuten traumaoireiden ja masennuksen, lisäksi väkivallan seurauksia voivat olla raskaus, sukupuolitaudit tai vammautuminen. Sosiaaliseen elämään väkivalta vaikuttaa erityisesti silloin, kun tekijä on oma vanhempi, ystävä tai muu tuttu.

Lapsuuden kokemukset jäävät usein myös käsittelemättä, mutta uhrin elämän kannalta olisi kuitenkin oleellista, että hän käsittelee tapahtunutta.

Lue lisää:

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa