Huvipuistoilla menee lujaa sadekeleistä huolimatta

Suomen suurimmissa huvipuistoissa on riittänyt asiakkaita, vaikka kesä-heinäkuussa sää ei ole ollut paras mahdollinen.

Helsingissä Linnanmäen huvipuistossa kävijöitä on ollut noin 20 prosenttia enemmän kuin viime vuonna, kertoo toimitusjohtaja Risto Räikkönen.

– Kesä on meillä mennyt varsin hyvin. Seuraavat kolme viikkoa ovat ratkaisevat, kun ihmiset ovat vielä lomalla, Räikkönen sanoi MTV3 Uutisille.

Räikkösen mukaan tämän kesän hittituotteeksi Linnanmäellä on noussut uusi ravintolamaailma. Se on tuonut huvipuistoon nuoria aikuisia, jotka eivät muuten välttämättä sinne tulisi.

Tampereen Särkänniemessä kasvuvauhti on ollut Linnanmäen luokkaa. Toimitusjohtaja Miikka Seppälä sanoi MTV3 Uutisille, että vihaiset linnut ovat tuoneet huvipuistoon uusia asiakkaita.

– Angry Birds Land on ollut veturi. Olemme tällä hetkellä noin 20 prosenttia edellä viime vuoden lukuja,. Tähän asti meillä on mennyt oikein hyvin, vaikka säät ovat olleet haasteelliset, Seppälä kertoi.

Seppälän mukaan teemapuisto on houkutellut ulkomaalaisia turisteja aina Aasiasta asti.

Särkänniemessä osattiin odottaa asiakasmäärien kasvua. Huvipuisto asetti tavoitteeksi kasvattaa kävijämäärää yli 50 000:lla.

– Se on kova tavoite, mutta se näyttäisi ylittyvän, Seppälä sanoi.

Sadepäivänä museoon?

Helsingissä Ateneumin taidemuseossa Helene Schjerfbeckin -näyttely on ollut esillä kesäkuun alusta. Tiedotuspäällikkö Marja Istalan mukaan näyttely on vetänyt hyvin yleisöä.

Istala haluaa myös kumota yhden uskomuksen.

– Emme toivo sateista kesää, hän sanoo.

Elokuville riittää myös yleisöä

Kesä ei tuo suuria muutoksia elokuvien katsojamääriin, kertoo Finnkinon ohjelmistopäällikkö Toni Lähteinen. Hänen mukaansa päiväkohtaisia vaihteluita sen sijaan saattaa tulla säästä riippuen.

Esimerkiksi viime perjantaina ja lauantaina kaunis sää vaikutti siihen, että katsojamäärät jäivät normaalia viikonloppua vaisummaksi. Sen sijaan sunnuntaina huono sää toi yleisöä enemmän elokuviin kuin normaalisti.

– Kesä on ollut meille kohtalainen. Isoimmat hitit ovat vasta tulossa, Lähteinen sanoi.

Yksi kesän odotetuimmista elokuvista on uusi Batman. Finnkino odottaa, että Gothamin viittasankarin seikkailuja tulee katsomaan noin 400 000 ihmistä.

Lue myös:

    Uusimmat