Husin alueella ensimmäistä kertaa yli tuhat koronatartuntaa viikossa – paikoin jopa 12 prosenttia näytteistä positiivisia

Husin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi kertoi tiedotustilaisuudessa, että Husin alueella on todettu ensimmäistä kertaa yli tuhat koronatartuntaa viikossa.

Ennuste on, että nousu jatkuu jonkun aikaa, ja sen vuoksi toimenpiteitä tarvitaan.

Mäkijärven mukaan tartunnat eivät ole jakautuneet tasaisesti Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella vaan toisilla alueilla se on huomattavasti korkeampaa.

Tiedotustilaisuudessa näytetystä kartasta voi huomata, että tartuntoja on eteenkin radanvarressa sekä Itä-Helsingissä.

– Korkein positiivisuusprosentti näytteissä on jopa 12 prosenttia tietyillä alueilla, hän sanoi.

– Näillä alueilla väestötiheys on suurempi, liikkuvuus suurempi ja alueilla asuu keskimääräistä enemmän ei-suomenkielisiä ja ei-ruotsinkielisiä kansalaisia, Mäkijärvi sanoi.

Mäkijärven mukaan epidemia etenee etenkin nuoremmissa ikäluokissa. Vanhemmissa ikäluokissa on tartuntoja, mutta suuremmilta altistumisilta ja jatkotartunnoilta on vältytty.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylilääkäri Taneli Puumalainen kertoo, että uusia koronatapauksia tänään ilmoitettu 461, joista 180 on aiemmilta päiviltä. Uusia koronavirukseen liittyviä kuolemantapauksia on keskiviikon jälkeen raportoitu yksi.

Tapausilmaantuvuus on tällä hetkellä 58 tautitapausta 100 000 asukasta kohden edellisen 14 vuorokauden aikana.

Lue myös:

    Uusimmat