Lisätyökorvaus ja hälytysrahat tiskiin hoitohenkilökunnalle – HUS varautuu joulun äkilliseen potilasruuhkaan

"Koronahuippu iskee jouluna"– Hus-ylilääkäri esittää karun arvion koronatilanteesta ison juhlapyhän aikaan 2:40
Koronahuipun ennustetaan osuvan joulun tienoille HUS-alueella. Katso video!

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä on päätetty ottaa käyttöön lisätyökorvaus ja jatkaa hälytysrahan maksamista joustavammin.

Näin HUS pyrkii pitämään huolen siitä, että potilaiden hoito alueen sairaaloissa on turvattu myös joulun ja uuden vuoden aikaan. 

HUS tiedottaa ottavansa käyttöön ylimääräisen työvuoron lisän, jota maksetaan 14.12.2020–13.1.2021 välisenä aikana tehdystä työstä.

Joulun ja uuden vuoden ajanjaksolle sijoittuu kolme arkipyhää, jotka lyhentävät työntekijöiden työaikaa.

Ylimääräisen työvuoron tekeminen on työntekijälle aina vapaaehtoista, ja se sovitaan etukäteen työntekijän kanssa ennen työvuorojakson alkua.

Henkilöstön riittävyys huolena

Johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi kertoo tiedotteessa, että tehohoidon tarve on noussut tasaisesti syksyn ajan ja sairaanhoitopiirin huolena on koulutetun henkilöstön saatavuus joulun aikaan ja vuodenvaihteessa.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) toimitusjohtaja Juha Tuominen kertoi tänään tiedotustilaisuudessa, että joulun ajasta ennakoidaan sairaanhoidossa mahdollisesti hyvinkin vaikeaa.

Sairaanhoitopiirissä myös jatketaan hälytysrahan maksamista entistäkin joustavammin, HUSin tiedotteessa kerrotaan.

Hälytysrahaa maksetaan tilanteissa, joissa henkilö on hälytetty töihin tämän ollessa vapaalla. Korvauksen avulla kyetään helpottamaan henkilöstön saamista työhön esimerkiksi äkillisissä sairaustapauksissa tai muissa poikkeustilanteissa.

Juttua muokattu kello 21.44: Artikkelissa mainittiin aiemmin, että HUS on alkanut maksaa hoitajille niin sanottua koronalisää. Kyse on kuitenkin lisätyökorvauksesta, joka on ollut käytössä jo viime vuonna.

Lue myös:

    Uusimmat