HUS:n infektioylilääkäri Asko Järvinen päivän koronaluvuista: Tapausten määrä on selvässä nousussa, mutta paniikkiin ei ole vielä syytä

Korona muutti kosmetiikkatuotteiden myyntiä – ihmiset hoitivat ihoaan meikkaamisen sijaan 1:54
Korona muutti kosmetiikkatuotteiden myyntiä – nyt ihmiset hoitavat ihoaan meikkaamisen sijaan.

Suomen tämänpäiväiset koronalukemat ovat herättäneet huolta siitä, ovatko tapausmäärät nyt nousseet pysyvästi. HUS:in ylilääkärin Asko Järvisen mukaan koronaa liikkuu Suomessa nyt selvästi aiempaa enemmän, mutta paniikkiin ei ole vielä syytä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan Suomessa on raportoitu tänään 98 uutta koronavirustartuntaa. Edellinen lähes yhtä suuri lukema on viime viikolta; 9. syyskuuta tapauksia kerrottiin olevan 93.

– Koronamäärät ovat olleet parin viime viikon aikana nousussa, eli tapauksia on löydetty aika paljon, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin infektiosairauksien linjajohtaja, ylilääkäri Asko Järvinen arvioi.

Lukemat selittyvät Järvisen mukaan osittain isoilla joukkoaltistumisilla, eikä suureen huoleen ei ole Suomessa vielä syytä.

– Numerot ovat vielä pieniä, eli ei tässä paniikkiin ole syytä. Lisäksi tartunnat ovat tapahtuneet edelleen nuoremmassa ikäryhmässä, jossa esimerkiksi sairaalahoitoisia tapauksia ei samalla tavalla synny.

– Siinä mielessä nämä eivät yhteiskuntaa siinä määrin rasita. Riski tietysti on se, että tauti lähtee leviämään.

Järvisen mukaan nyt olisi tärkeää saada selvyys tartuntaketjuista.

– Sitä kautta päästään katkaisemaan jatkotartuntoja. 

Myös flunssamäärät nousevat

Järvinen uskoo, että koronan rinnalla parhaillaan jylläävä flunssa saa uutta vauhtia sitä mukaa mitä pidemmälle syksy etenee. Koronan kausittaisuudesta ei ole vielä selkoa.

– On hankala sanoa, missä määrin uudella koronaviruksella on vuodenaikaisvaihteluita. Ruotsalaistutkijat ovat kuitenkin tehneet mallinnosta muista kausittain esiintyvistä koronaviruksista. Jos kausivaihtelu pitää paikkansa, se voi nostaa jatkossa yhtenä tekijänä koronamääriä.

Uusien koronatartuntojen ilmaantuvuus oli THL:n mukaan kahden viime viikon aikana 9,8 tapausta 100 000:ta asukasta kohti. Vastaava edellisten 14 päivän luku oli 6,6 todettua tartuntaa per 100 000 asukasta.

Lue myös:

    Uusimmat