Hurja suoritus! Prinsessa Sofia osallistui kovamaineiseen kilpailuun – poseeraa mutaisena tuoreessa kuvassa

Ruotsin prinsessa Sofia osallistui viikonloppuna kovamaineiseen Tough Viking -esteratakilpailuun.

Ruotsalaislehti Expressen julkaisi Instagram-tilillään kuvan, johon Ruotsin prinsessa Sofia on ikuistettu tavanomaisesta poikkeavassa ympäristössä. Prinsessa osallistui vastikään legendaariseen esteratakilpailuun, jossa kilpailijat joutuvat kohtamaan fyysisesti haastavia esteitä sotkuisissa olosuhteissa.

– Prinsessa on tyytyväinen ja iloinen, että selvisi kilpailusta kunnialla, hovin tiedotuspäällikkö Margareta Thorgren toteaa Expressenille.

Prinsessa Sofia nähdään tuoreessa kuvassa tuttujen leninkien sijaan urheiluvaatteisiin sonnustautuneena. Ennen kuvan ottamista prinsessa on selkeästi kohdannut jo kisaan kuuluvia esteitä, sillä hänen vaatteensa ovat aivan mutaiset.

Kuva on kerännyt tykkäyksien lisäksi paljon kommentteja, joissa kuningasperheen seuraajat ylistävät prinsessan suoritusta.

– Meillä on kyllä sisukas prinsessa. Hän ja Viktoria ovat oikeita esikuvia, eräs kuninkaallisen perheen seuraajista hehkuttaa.

Lähteet: Instagram, Expressen

Lue myös:

    Uusimmat