Hurja pakomatka Rovaniemellä– ihmiset joutuivat väistämään kävelykadulla kaahannutta rattijuoppoa

Lapin poliisi sai sunnuntain ja maanantain välisenä yönä ilmoituksen aggressiivisesti käyttäytyvästä näpistelijästä Rovaniemen huoltoasemalla. Poliisien saavuttua paikalle mies lähti pakenemaan autolla huoltamon pihasta.

27-vuotiaan miehen pakomatka kulki muun muassa kevyenliikenteenväyliä pitkin sekä Vaaranlammen koulun piha-alueella. Sieltä pako jatkui Rovaniemen keskustaan, missä mies kaahasi muun muassa Lordin aukion kävelykatua pitkin. Pyöräteillä ja kävelykadulla ihmiset joutuivat väistämään kaahailijaa, sillä hän ei hiljentänyt vauhtia edes risteyksissä.

Poliisit ohjasivat auton kulkua niin, että se saatiin pois keskustan alueelta. Pakeneva auto jatkoi matkaansa Kajaanintielle, mistä se päätyi nurmialueiden ja pyöräteiden kautta lopulta Hiihtomajantielle ja sieltä Ounasrinteentielle, missä poliisipartiot pääsivät estämään pakomatkan jatkumisen.

Miestä epäillään tällä hetkellä muuin muassa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Lue myös:

    Uusimmat