Huonot suhteet aiheuttivat Kirsin masennuksen: Olen ollut heikko!

Huonot kokemukset parisuhteista voivat aiheuttaa jopa masennuksen. Tämän tietää Kirsi, jonka eroon päättynyt ensimmäinen avioliitto ja vaikeuksissa oleva toinen avioliitto tekivät sairaaksi.

Kirsi*, 30, meni naimisiin ensirakkautensa kanssa, mutta onnelliseen liittoon tuli kuoppia, kun ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen Kirsi ajautui pettämään miestään.

– Kai minä hain itseäni ja muiden hyväksyntää. Saimme kuitenkin asiat selvitettyä ja jatkoimme suhdetta. Ostimme talon ja sitten meille syntyi vielä kaksoset. Siitä vuoden päästä ihastuin toiseen, mutta en tehnyt asialle mitään.

Suhteessa elettiin pitkään lopun alkua. Jani*, 31, syyllisti vaimoaan hairahduksista ja alkoi käydä baareissa ilman häntä.

– Sanoinkin miehelleni, että muutan pois lasten kanssa, koska tästä ei tule mitään. Mutta hän ei halunnut eroa ja asiat sovittiin. Luulin kaiken olevan hyvin, Kirsi muistelee.

Jani ei kuitenkaan ollutkaan samaa mieltä.

– "Minusta tuntuu, että tästä ei tule mitään." Siinä ne olivat – kohtalokkaat sanat vasten kasvojani! Hän lausui nämä sanat eräänä lauantai-iltana. Romahdin täysin. Luulin, että se on pilaa, kunnes sitten tajusin tilanteen todeksi. Menin makuuhuoneeseemme ja leikkasin makuuhuoneen seinällä koristeena olevan hääpukuni kahtia. Se harmittaa tänä päivänä, mutta se oli ensimmäinen konkreettinen juttu minulle. Minusta tuntui, että minun täytyi tehdä niin.

Toinen nainen kuvioissa

Kirsi halusi luonnollisesti tietää, mikä oli eron syynä. Jani jaksoi syyllistää Kirsin pettämisestä, mutta Kirsi vaati tietää, oliko miehelläkin toinen mukana kuvioissa.

– Hän väitti ensin, että ei, mutta myönsi viimein, että oli pettänyt. Olin itsekin nähnyt tämän naisen baarissa muutama kuukausi takaperin, kun mieheni oli jutellut hänen kanssaan läheisissä tunnelmissa baaritiskillä. Suutuin silloin, mutta asia jäi seuraavaan päivään ja silloin Jani kielsi tuntevansa koko naista. Nyt tällä naisella oli jo nimikin. He ovat edelleen yhdessä.

Kirsin koko elämä romahti.

– Yhtäkkiä elämäni rakkaus ei ollutkaan enää sitä.

Pari vuotta eron jälkeen Kirsi sai tietää, ettei hänen kannattanut syyttää itseään erosta. Syitä löytyi molemmista, sillä myös Jani oli pettänyt vaimoaan lukuisia kertoja – samalla kun syytti vaimoaan. Mies oli hairahtunut sänkyyn muun muassa naapurinsa – joka oli myös Kirsin hyvä ystävä – kanssa.

Lapset auttoivat selviämään

Kirsi ei usko vieläkään selvinneensä erosta täysin, mutta uskoo, että eron jälkeiset puoli vuotta olivat pahimmat.

– Siihen ei auta kuin aika. Kun sitä on kulunut tarpeeksi, niin eroa ei ajattele enää niin usein. Parin vuoden jälkeen voi jo ajatella uutta suhdetta ja jotenkin elää vapaammin. Silloin ei enää ajattele epäonnistumisia ja uskaltaa jo vähän avata siipiään.

Myös lapset auttoivat Kirsiä selviämään.

– Heidän takiaan oli pakko jaksaa. Myös ystävät auttoivat ja oli ihanaa, kun sai ympärilleen ihan uudenlaisen piirin ystäviä.

Eron jälkeen Kirsiltä meni yhteensä 2–3 vuotta sumussa.

– En paljoa sieltä muista. Varmaan sen takia, että piti vaan jaksaa ja suorittaa lasten kanssa. Nyt kun lapset ovat jo aika isoja ja omatoimisia, niin sairastuinkin masennukseen. Varmasti juuri sen takia, että uskalsin antaa sille periksi, kun ei tarvitse koko ajan jaksaa lasten kanssa, kun heillä on jo kavereita ja omia menoja.

Uusi mies, uudet ongelmat

Masennukseen sairastumista joudutti myös uuden miehen, Harrin*, 26, mukanaan tuomat ongelmat.

– Seurustelimme vuoden ja menimme naimisiin. Näin jälkeenpäin kai voisi todeta, että liian nopeasti. Jo pari kuukautta häiden jälkeen hän pakkasi tavaransa ja lähti. Tuli hän kuitenkin takaisin, mutta on lähtenyt uudelleenkin ja taas palannut. Lasteni ollessa isällään Harri juo paljon ja arvostelee minua. Kännissä sanotaan siis kaikenlaista ja aamulla pyydellään anteeksi. Selvinpäin mieheni on ihan mukava ja auttavainen, mutta ne kännit… En todellakaan tiedä, mitä tässä tulee vielä tapahtumaan. Mies ei ole paljon perustellut käytöstään eikä hän ei tiedä, miksi on sellainen, silti se jatkuu. En tiedä minäkään, miksi annan aina anteeksi.

Kirsi epäilee vanhan suhteen traumojen vaikuttavan sietokykyynsä.

– Luulen, että pelkään jääväni taas yksin ja että olisin epäonnistunut omissa ja muidenkin silmissä. Häpeän tunne olisi suuri, jos tulisi taas ero. Totta kai toivon, että saisimme asiat kuntoon ja selvitettyä, mutta olen hyvin epävarma sen suhteen. Aina riitaisan viikonlopun jälkeen hän lupaa viedä minut jonnekin lomalle, mutta ikinä niin ei ole käynyt.

Suhteessa on muunlaistakin luottamuspulaa. Juuri ennen häitä Kirsi sai tietää, että Harrilla on vuoden vanha tytär. Hän on joutunut myös antamaan anteeksi Harrin pettämisen.

– Vuosi sitten hän suuteli silloista parasta ystävääni. Annoin molemmille anteeksi. Luultavasti siksi, että itsekin sain petokseni ensimmäisessä liitossani anteeksi. Tuntui, että minunkin piti olla anteeksiantavainen.

Kirsi uskoo, että ilman masennusta suhde voisi olla jo ohi.

– Tästähän saa sellaisen kuvan, että olisin todella heikko ja olenkin ollut nyt, kun olen sairastanut masennusta. Haluan sanoa kuitenkin, että vahvatkin ihmiset voivat loppua ja heillä on siihen oikeus. Luulen, että kun kuntoudun, teen isojakin päätöksiä. Terveenä ja omana itsenäni en katselisi tällaista touhua näin pitkään. Olen myös sitä mieltä, että vaikka rakastan nykyistä miestäni, ainakin vähän, niin koskaan en pysty enää rakastamaan ketään samalla tavalla kuin ensimmäistä aviomiestäni. Hän oli ensimmäinen rakkauteni eikä sellaista tule enää koskaan. Kai tämä nykyinen liitto on siksikin niin vaikea.

Nykyisin Kirsin välit entiseen miehen ovat loistavat ja lasten asioista pystytään keskustelemaan ongelmitta.






* Jutussa esiintyvien henkilöiden nimet on muutettu.

AVA

Kuvat: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat