Huolestuttava netti-ilmiö: Nuoret tytöt haluavat muistuttaa nukkeja

Uusi Internet-sensaatio herättää huolta vanhemmissa – tai ainakin sen pitäisi.

Internettrendit syttyvät ja sammuvat hyvin nopeasti. Teini-ikäisten keskuudessa leviää jälleen uusi villitys: nuoret tytöt meikkaavat itsensä nuken näköiseksi ja tekevät toisilleen ohjevideoita meikkien levittämisestä, kertoo Daily Mail. Meikin ideana on saada mahdollisimman täydellinen, vaalea ja kuultava iho sekä valtavat silmät.

Ilmiö on jo herättänyt huolta ympäri maailmaa. Opinion.com.bo -sanomalehden mukaan tuhannet tytöt haluavat ottaa oppia videoista, mutta kiinnostukseen sisältyy suuria riskejä. Brittiläinen tohtori Gray puolestaan varoittaa, että ulkonäön liiasta korostamisesta nuorella iällä seuraa myöhemmin ongelmia, kuten masennusta, ahdistusta ja syömishäiriöitä.

– Liian painoarvon paneminen ulkoiselle olemukselle voi olla haitallista itsetunnolle missä tahansa iässä, Grey toteaa.

Grey on myös huolissaan siitä, että nuorten tyttöjen kuvia muokataan ja vääristellään niin, että he vaikuttavat vanhemmilta. Hän vakuuttaa, ettei tämä ole oikea tapa kohdella lapsia ja nuoria.

"Kuka haluaa olla vain oma itsensä?"

"Nukketrendi" on vallalla erityisesti Aasiassa ja varsinkin Japanissa. Esimerkiksi 19-vuotias NaokoKamijyo haluaa muuttaa itsensä nukkemaiseksi: hän herää viideltä aamulla ja käyttää ainakin kaksi tuntia tekoripsien, hiuslisäkkeiden ja meikkien levittämiseen.

– En ole kaunotar, mutta rakastan tälläytymistä. Haluan muuttaa itseäni, olla tunnistamaton. Kuka haluaa elää elämänsä olemalla vain oma itsensä? Kamijyo ihmetteli New York Timesille.

Lue myös:


MTV3/Helmi

Kuva: Colourbox

Lue myös:

    Uusimmat