Huohvanaisen veljekset kiistävät murhasyytteet

Kolmesta murhasta syytteet Vantaan käräjäoikeudessa maanantaina saanut Veli Matti Huohvanainen kiisti murhasyytteet. Hän myönsi syyllistyneensä kahteen pikaistuksessa ja mielenhäiriössä tehtyyn tappoon. Kolmas surma tapahtui Veli Matti Huohvanaisen puolustuksen mukaan tapaturmaisesti.

Olli Pekka Huohvanainen

Kahdesta murhasta syytetty Olli Pekka Huohvanainen katsoi olevansa kokonaan syytön Vantaan Rajakylässä viime syyskuussa tapahtuneeseen kahteen surmaan. Olli Pekka Huohvanaisen puolustus vetosi surmatapahtumissa pakkotilaan.

Törkeästä pahoinpitelystä syytteen saanut Jukka Petteri Huovinen kiisti myös syytteen. Myös hänen puolustuksensa vetosi pakkotilaan. Veli Matti Huohvanaisen puolustus ilmoitti jo murhajutun pääkäsittelyn ensimmäisenä päivänä haluavansa, että Veli Matti Huohvanaiselle tehdään mielentilatutkimus. Käräjäoikeus päättää syytettyjen mahdollisesta lähettämisestä mielentilatutkimukseen oikeuskäsittelyn lopussa ensi viikon tiistaina. Syyttäjä vaatii sekä Veli Matti Huohvanaiselle että Olli Pekka Huohvanaiselle elinkautista vankeusrangaistusta ja Huoviselle ankaraa vankeusrangaistusta.

Veli-Matti Huohvanainen

Suomen oloissa erittäin raaka henkirikossarja tapahtui Vantaan Rajakylässä viime vuonna 22. syyskuuta, kun kaksi miestä sai surmansa päähän ammutuista luodeista. Kolmas mies sai surmansa seuraavana päivänä miesten pakomatkan aikana Hauholla Veli Matti Huohvanaisen puukoniskusta. Poliisi pidätti Huohvanaisten veljekset Hauholla. Törkeästä pahoinpitelystä syytetty Huovinen ilmoittautui keskusrikospoliisille muutama päivä surmatöiden jälkeen.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat