Hukkapalojen uusi elämä – suomalaisyritys kierrättää teollisuuden jämäkankaat

Pure waste texstiles, valmiita kankaita ja lankarullia
Pure waste texstilesin tekemiä valmiita kankaita ja lankarullia. Kuva: Pure waste Textiles.Pure waste texstiles
Julkaistu 21.03.2014 07:26(Päivitetty 21.03.2014 11:40)

Moni luulee, että vain käytettyjä vaatteita voi kierrättää mutta myös vaateteollisuudessa ylijääneet kankaat kierrätetään. Suomalaisyritys tekee näistä jämämateriaaleista uusia kankaita.

Kankaiden maatumisaika on pitkä. Esimerkiksi polyesteri ja muut tekokuidut mitkä sisältävät muovia, eivät maadu. Luonnonkuidut kuten puuvilla maatuvat, mutta nekin hitaasti. EU:ssa suunnitellaankin, että kankaita ei saisi enää tulevaisuudessa viedä kaatopaikalle.

Tekstiiliteollisuudessa kankaita ja materiaaleja jää kuitenkin suuria määriä yli, kaikissa eri tekovaiheissa, puuvillasta itse vaatteeksi. Suomalaisyritys Pure Waste Textiles ottaa vastaan tekstiiliteollisuudessa yli jääneen materiaalin ja tekee niistä uutta kangasta takaisin vaateteollisuudelle.

Anders Bengs, yksi Pure Waste Textilesin perustajista kertoo, että vuodessa tehdään esimerkiksi noin kolme miljardia paria farkkuja. Kun kaava leikataan kankaasta, noin 10 prosenttia koko kankaasta menee hukkaan. Nämä hukkapalat kuljetetaan Pure Waste Textilesiin missä ne karstataan uudestaan kuiduksi ja kuidusta valmistetaan uutta kangasta.

– Raaka-aineen laatu pyritään aina säilyttämänä samana, Bengs toteaa.

Kankaita, lankoja ja vaatteita

Pure waste texstiles, puuvilla odottamassa työstöä kankaaksiPuuvilla odottamassa työstöä kankaaksi. Kuva: Pure waste TextilesPure waste texstiles

Bengs kertoo, että suurin osa heille tulevista tekstiiliteollisuuden ylijäämäkankaista tulee Kiinasta ja Intiasta.

Kun kangaspalat on muutettu takaisin kankaaksi, uusiokankaat lähetetään samoihin tehtaisiin takaisin.

Myös suomalaiset tekstiiliyritykset kierrättävät ylijäämäkankaansa Pure Waste Textilesin kautta.

Pääosin yritys tekee ylijäämäkankaista uusia kankaita ja lankoja mutta myös valmiita tuotteita, esimerkiksi t-paitoja. Tällaiset tuotteet menevät yrityksille, jotka eivät itse valmista tuotteita mutta tarvitsevat esimerkiksi t-paitoja B to B -markkinoinnissa.

Kankaita ei värjätä, vaan niistä tulee sen värisiä kuin ne ovat alunperin olleet.

Haavena myös käytettyjen vaatteiden kierrätys

Ylijäämäfarkkukankaan palpja Pure waste texstilesYlijäämäfarkkukankaan paloja. Kuva: Pure waste TextilesPure waste texstiles

Käytettyjä vaatteita Pure Waste ei ota vastaan. Vielä.

Käytettyjen vaatteiden tie uudeksi kankaaksi on vielä liian pitkä ja hankala. Niistä täytyy ottaa käsin irti napit, materiaalilaput, vetoketjut ja muut ylimääräiset osat, ennen kuin kangas voidaan laittaa karstauskoneeseen missä se muutetaan takaisin kuitumuotoon.

– Meillä on suunnitelmia, että tulevaisuudessa pystyisimme ottamaan vastaan myös käytettyjä vaatteita mutta se vaatii ensin rahoitusta ja prosessi on iso, toteaa Bengs.

Katso Huomenta Suomen lähetyksestä miten kangas muuttuu uudeksi kankaaksi

Sumo video id

Lue myös:

Cyrila Cibulka cyrila.cibulka(at)mtv.fi @CyrilaCibulka

Tuoreimmat aiheesta

Aivopähkinät