Laihduttaminen vaatii rautaista tahtoa ja paljon aikaa. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla jos vain muutat tapojasi. Kunto-ohjaaja ja ravintoterapeutti neuvovat miten pudottaa ylimääräiset kilot ilman dieettiä.
Oletko elänyt siinä uskossa, että kalorien laskeminen ja kuntosalilla puurtaminen ovat ainoa tie hoikkaan uumaan?
Huippumallien Rosie Huntington-Whitleyn ja Elle Macphersonin kunto-ohjaaja James Duigan ja ravintoterapeutti Marilyn Glenville paljastavat miten voit pudottaa painoa tekemättä juuri mitään.
Pureskele ruokasi
Tutkimukset ovat osoittaneet, että ruoan kunnollisella pureskelulla on suuri vaikutus siihen, kuinka paljon kaloreita ahdat itseesi.
Ihmiset, jotka pureskelevat keskimäärin 40 kertaa jokaisella suullisella, syövät 12 prosenttia vähemmän kuin ne, jotka pureskelivat keskimäärin 15 kertaa.
– Suu on ensimmäinen osa ruuansulatusjärjestelmässä. Kestää 20 minuuttia ennen kuin vatsa kertoo sinun olevan täynnä. Kunnolla pureskeleminen hidastaa ruoan nauttimista ja estää näin ylensyömistä, kertoo ravintoterapeutti Marilyn Glenville.
Syö tunnin sisällä heräämisestä
On jo todistettu, että aamiainen on päivän tärkein ateria. Kropan kemiat ovat aktiivisimmillaan aamuisin, joten kaikki nauttimasi ravinto käytetään täydellä teholla hyväksi. Ihmiset, jotka nauttivat puolet päivittäisestä kalorimäärästä aamuisin, polttavat kaksi kertaa enemmän rasvaa kehostaan.

