Huimia loppukesän lämpötiloja – tänään yli 27 astetta

Alkukesä oli viileähkö, mutta elokuussa on nähty jo keskimääräistä enemmän hellettä.

Sää teki täyskäännöksen viileän alkukesän jälkeen, kun sulkukorkeapaine jämähti Suomen ylle elokuun puolella.

Viime viikko oli lämmin ja aurinkoinen. Ilmatieteen laitoksen mukaan koko maan keskilämpötila oli ajanjaksolla 17.-23. elokuuta 15,5 astetta. Se on viidenneksi korkein tämän ajanjakson keskilämpötila vuodesta 1961 alkaen tarkasteltuna.

– Harvinaisesta tapauksesta on kysymys. Viimeksi lämpimämpää on ollut tänä ajanjaksona vuonna 2002. Silloin koko maan keskilämpötila oli 16,7 astetta, mikä on tilastolistan kärjessä, toteaa meteorologi Asko Hutila Ilmatieteen laitoksen ilmastopalvelusta.

Harvinaisella tarkoitetaan sääkielessä keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa toistuvaa.

Eilisen korkein lukema oli Turussa mitattu 27,1 astetta. Myös tänään Turussa on ylitetty 27 astetta, kun lämpötila on kivunnut kello 16.45 mennessä 27,3 asteeseen.

– Kyllä näin korkeat lämpötilat ovat tietyllä asemalla tähän aikaan vuodesta mitattuina jo poikkeuksellisia, kommentoi Asko Hutila.

Poikkeuksellisella puolestaan tarkoitetaan muutaman kerran sadassa vuodessa toistuvaa.

Hellelukemia on ollut tänään laajalti lounaassa, lännessä ja etelässä. Jos Lapissa päästäisiin tänään helteisiin, olisi se tilastojen myöhäisin Lapin hellelukema. Kello 16.45 mennessä Lapin korkein lukema tänään on Pellossa mitattu 24,5 astetta.

Tämän elokuun korkein lämpötila tähän mennessä on Heinolassa 8. elokuuta mitattu 27,4 astetta.

Elokuussa on keskimäärin yhdeksän hellepäivää. Tänä kesänä niitä on kertynyt tämä päivä mukaan lukien 14. Tilastohistoriasta löytyy kuitenkin useampikin helteisempi elokuu: tilastokärki on vuodelta 2006, jolloin elokuussa oli 27 hellepäivää. Syyskuussa hellepäiviä on harvemmin, viimeksi vuonna 2002.

Kesä- ja heinäkuussa vähän helteitä

Kokonaisuudessaan hellekesä jää kuitenkin vaisuksi, sillä kesäkuussa oli vain yksi ja heinäkuussa kolme hellepäivää. Yhteensä hellepäiviä on tämä päivä mukaan lukien 18. Tällä hetkellä tämä kesä on sijalla viisi vähähelteisimpien kesien listalla. Todennäköisesti helleraja ylitetään jossain päin maata vielä ainakin tiistaina ja ehkä myös keskiviikkona. Kesän korkein lukema on 31,4 astetta, joka mitattiin Kouvolassa 3. heinäkuuta.

Tilastojen helteisin kesä on vuodelta 2002. Silloin koko kesässä oli 65 hellepäivää. Helleraja Suomessa on 25,1 astetta.

Uusimmat