Huimia lämpötilaeroja: Lounaassa -8 astetta, kaakossa -35 astetta

Lämpötilaerot voivat pakkasilla olla suuria muun muassa pilvisyydestä ja maanpinnan korkeuseroista riippuen.

Erot pakkaslukemissa ovat tänään olleet suuria. Esimerkiksi lounaassa kylmimmät lukemat ovat olleet vajaassa kymmenessä pakkasasteessa, kun taas kaakossa, Pohjanmaalla ja Länsi-Lapissa pakkasta on ollut paikoin yli 30 astetta.

Esimerkiksi Turun Artukaisissa yön ja aamun kylmimmät lukemat ovat tänään olleet kahdeksan pakkasasteen tienoilla ja noin 180 kilometrin päässä Hämeenlinnan Evolla puolestaan 30 pakkasasteessa. Lappeenrannan Konnunsuolla kaakossa on mitattu peräti yli 35 pakkasastetta. Yksi syy suuriin lämpötilaeroihin on pilvisyydessä.

– Lounaassa ja pääkaupunkiseudulla on sadellut lunta ja sää on ollut pilvistä. Näillä alueilla pakkaslukemat ovat pysyneet maltillisina. Selkeillä alueilla sen sijaan pakkaslukemat ovat olleet kovempia, sanoo MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela.

Selkeällä säällä lämpö pääsee karkaamaan maanpinnalta. Lämpötilaerot voivat olla suuria pienelläkin alueella paitsi pilvisyydestä myös maaston korkeuseroista johtuen.

– Pitkäaaltosäteily karkaa selkeässä säässä maanpinnalta ilmakehään ja avaruuteen. Selkeissä ja heikkotuulisissa tilanteissa syntyy helposti niin sanottu inversio eli kaikista kylmin kerros jää aivan maanpinnan tasolle ja korkeuden mukana lämpötila nousee, kun se tyypillisesti laskee ylöspäin mentäessä. Esimerkiksi Lapin laaksopaikoilla voi olla -40 astetta, kun taas tunturin laella on 10-20 astetta vähemmän pakkasta, sanoo MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannas.

Viikko jatkuu kylmänä. Idässä ja pohjoisessa pakkasta on laajalti 20-35 astetta, pohjoisessa voi olla paikoin jopa 40 pakkasastetta. Lännessä ja etelässä ollaan 10-20 pakkasasteessa, rannikoilla kymmenen pakkasasteen molemmin puolin. Loppuviikolla sää mahdollisesti lauhtuu.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.




Uusimmat