Tamperelaiskoululaisten viimetalvinen oppilastyö nousi maanantaina laajaan julkisuuteen, kun perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari oli sunnuntaina tviitannut kuvan ja kritisoinut koulujen yhteiskunnallista kasvatusta.
Video: Tviittikohu ei ole Laura Huhtasaaren uran ensimmäinen skandaali. Kesän aikana uutisoitiin plagioinnista poliitikon gradussa.
– Koulujen ei tule politisoitua vastustamaan jotain puoluetta, Huhtasaari vaati maanantaina blogissaan.
Oppilaille oli annettu tehtäväksi yhteiskunnallisesti kantaa ottavan julisteen tekeminen kaupungin kulttuurikasvatusohjelman puitteissa, Tampereen kaupungilta kerrotaan.
Julkisuuteen nousseessa julisteessa lukee "Suomeen vai kuoleen?". Suomeen-sanan alla on presidentti Sauli Niinistön ja kansanedustaja Pekka Haaviston (vihr.) kuvat ja kuoleen-sanan alla on Huhtasaaren ja perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon kuvat. Kuvien välissä on kuva veneestä, joka on äärimmilleen täynnä ihmisiä.
Sunnuntaina Huhtasaari tviittasi, että kouluissa "kannustetaan vihaan" demokraattisesti valittuja poliitikkoja kohtaan.
Koulua syytettiin aivopesusta
Twitter-kommentissaan Huhtasaari oli maininnut tamperelaisen Sammon koulun nimen sekä liittänyt kuvan julisteesta, jossa näkyvät myös oppilaiden etunimet.