Huawein pidätetyn talousjohtajan odotetaan pääsevän vapaaksi

Tapaus jäädytti Kiinan ja Kanadan välit pohjaa myöten.

Kiinalaisen matkapuhelinjätti Huawein Kanadassa pidätetty talousjohtaja Meng Wanzhou on pääsemässä lähtemään maasta. Yhdysvaltojen oikeusministeriö ilmoitti perjantaina jättäneensä ratkaisuehdotuksen Mengin tapauksessa.

Syytteen lykkäämiseen perustuva sopimus on avaamassa Mengille mahdollisuuden lähteä Kanadasta, jossa hän on ollut kotiarestissa liki kolmen vuoden ajan.

Ratkaisuehdotusta käsiteltiin Yhdysvalloissa osavaltion tuomioistuimessa New Yorkissa perjantaina.

Oikeusministeriön asianajaja David Kessler kertoi, että Yhdysvallat suostuu lykkäämään Meng Wanzhoun syytteeseen asettamisen 1. joulukuuta 2022 asti ja jos tämä noudattaa sopimuksen ehtoja, syytteistä luovutaan.

Tuomari Ann Donnelly ilmoitti hyväksyvänsä ehdotetun sopimuksen.

Rikkoi Iranin vastaisia pakotteita?

Kanada otti Mengin kiinni vuoden 2018 lopulla Vancouverissa, koska Yhdysvallat oli antanut hänestä pidätysmääräyksen. Häntä syytettiin Iranin vastaisten talouspakotteiden rikkomisesta.

Enimmillään hänet olisi voitu tuomita jopa 30 vuoden vankeuteen. Kiina on luonnehtinut syytteitä täysin poliittisiksi.

Yhdysvallat vaati hänen luovuttamistaan, mutta luovutusvaatimuksen käsittely venyi Kanadassa pitkäksi.

Meng on ollut kotiarestissa luksushuvilassa Vancouverin ulkopuolella, ja hänen liikkeitään on valvottu nilkkapannalla. Meng on Huawein perustajan, Ren Zhengfein tytär.

Tapaus on kiristänyt Kanadan ja Kiinan välejä pahasti. Vain muutamaa päivää hänen kiinniottonsa jälkeen Kiina otti kiinni kaksi kanadalaista, liikemies Michael Spavorin ja entisen diplomaatin Michael Kovrigin, syyttäen heitä vakoilusta.

Heidän tapauksiaan käsiteltiin salaisessa oikeudenkäynnissä maaliskuussa. Spavor tuomittiin elokuussa 11 vuoden vankeuteen. Kovrigin tuomiota ei ole ilmoitettu.

Lue myös:

    Uusimmat