HS: Sairauslomaleikkuri iskisi pienipalkkaisiin – näillä aloilla sairastetaan eniten

Helsingin Sanomien selvityksen mukaan sairauspoissaolot painottuvat pienipalkkaisille ja naisvaltaisille aloille.

Pääkaupunkiseudulla sairauspoissaoloista kärsii eniten Helsinki. 

Lehden haastattelemat työntekijät ihmettelevät hallituksen esityksiä siitä, että ensimmäiseltä sairastamispäivältä ei maksettaisi palkkaa.

– Tuntuu melko järjettömältä. Näin pienipalkkaisilla ihmisillä ei ole varaa sairastaa, sanoo kirjastossa työskentelevä Raija Saloriutta Helsingin Sanomille.

Helsingin suurista virastoista eniten viime vuonna sairastettiin Palmiassa, joka tarjoaa ruoka- ja hyvinvointipalveluja. Paljon sairastettiin myös varhaiskasvatusvirastossa ja pelastuslaitoksella. Sen sijaan vhän sairastettiin muun muassa Kaupunginmuseossa ja ympäristökeskuksessa.

Pääkaupunkiseudun kaupungeista eniten sairauspoissaoloja oli vuonna 2013 Helsingin kaupungilla – lähes 19 päivää per henkilötyövuosi. Vantaan kaupungilla sairauspoissaoloja oli vajaat 17, ja Espoon kaupungilla 15 päivää per henkilötyövuosi.

Luvut perustuvat muun muassa Helsingin kaupungin ja Elinkeinoelämän keskusliiton raportteihin.


Lue myös:

    Uusimmat