HS: Ruotsi siirtymässä pois sairauslomamallista, jonka hallitus haluaa kopioida Suomeen

Helsingin Sanomien mukaan Ruotsissa harkitaan siirtymistä pois yhden karenssipäivän sairausloman mallista, jonka hallitus on nyt kopioimassa Suomeen. 

Juha Sipilän hallituksen ehdotuksessa ensimmäinen sairauslomapäivä menisi jatkossa työntekijän piikkiin ja 80 prosenttinen palkanmaksu alkaisi toisesta päivästä alkaen kymmenenteen päivään asti. 

HS kertoo, että Ruotsissa malli on koettu epäoikeudenmukaiseksi ja sopivan huonosti nykypäivän repaleiseen työelämään. 

– Työntekijä, joka työskentelee esimerkiksi hoitoalalla menettää karenssipäivän vuoksi verraten suuren osan kuukausipalkastaan, jos sairauspäivä osuu esimerkiksi pitkän työvuoron kohdalle", sanoo uutta sairauslomamallia puuhaavan työryhmän sihteeri Esbjörn Åkesson HS:lle. 

Työnantajan vastuu pidempi Ruotsissa

Uudessa karenssivähennyksessäi dea on se, että ensimmäistä sairauslomapäivää ei vähennettäisi palkasta, vaan esimerkiksi viidennes viikon palkasta. Näin leikkaus perustuisi enemmän viikon keskiarvopalkkaan.

Lausuntokierroksella olevasta uudesta systeemistä ei ole tehty vielä lakiesitystä, mutta hallitus on sille suopea.  

Nykyinen yhden karenssipäivän järjestelmä on ollut Ruotsissa vuodesta 1993. Länsinaapurissa työnantaja joutuu korvaamaan palkan sairausloman 2–14 päivän ajalta. 

Lue myös:

    Uusimmat