Postin kaavailemat palkanalennukset koskevatkin huomattavasti suurempaa työntekijäjoukkoa. Pääministeri Antti Rinne (sd.) toivoo Postilta oikeudenmukaisia ratkaisuja.
Helsingin Sanomien mukaan Posti kaavailee alentavansa jopa 8000 työntekijänsä palkkaa. Tällä hetkellä Postilla työskentelee noin 22 000 työntekijää, mikä tarkoittaa sitä, että palkanalennukset koskevatkoin noin joka kolmannen työntekijän palkkaa.
Palkanalennukset koskevat lähinnä lajittelijoina työskenteleviä. Heitä edustavan Posti- ja logistiikka-alan unionin PAUn työehtosopimuksen piirissä olleet työt siirtyvät Teollisuusliiton työehtosopimuksen piiriin kustannussäästösyistä.
Lue myös: Ministeri Paatero pysäytti postilakon – tarkoitus neuvotella myös jakelijoiden työehtosopimukset
Aiemmin julkisuudessa on kerrottu, että palkanalennukset koskisivat vain 700 työntekijää, mutta uudet tiedot osoittavat kyseessä olevan huomattavasti laajempi vyyhti. Postin hallituksen puheenjohtaja Markku Pohjolan mukaan laajempaan hankkeeseen viitattiin jo aiemmassa tiedotteessa – mutta epäsuorasti.