Mainos

HS: Nettilakia koskeva luonnos saanut hurjan arvosteluryöpyn

Tietoyhteiskuntaa säätelevä lakipaketti on kerännyt runsaasti vastalauseita, kirjoittaa Helsingin Sanomat. Laki sallisi teleoperaattorien päättää, mikä sisältö kulkee netissä sujuvasti ja mikä ei.

Lausuntojen mukaan laki antaisi teleoperaattoreille luvan myydä nettiliittymiä, joissa operaattorien valitsemat palvelut toimisivat muita paremmin. Näin esimerkiksi operaattorien omat nettitelevisiopaketit tai puhelinpalvelut voisivat toimia laadukkaasti, mutta kilpailijoiden palvelut, kuten Yle Areena tai Skype, huonommin tai eivät lainkaan.

Muun muassa kilpailu- ja kuluttajavirasto, kuluttajaliitto, tietosuojavaltuutettu, tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus Tieke ja nettikäyttäjien etujärjestö Effi vastustavat netin neutraliteettiin kajoamista. Helsingin Sanomien haastattelemien ministeriölähteiden mukaan lobbaaminen asiassa on ollut raivokasta talousintressien takia.

Viestintäministeri Krista Kiuru (sd.) esitteli lakipakettiluonnoksen huhtikuussa.

Verkkoneutraliteetti tarkoittaa sitä, että kaikki internetissä tehtävä toiminta on teknisesti samanarvoista ja kulkee yhtä sujuvasti. Verkkoneutraliteetti antaa netinkäyttäjän itse päättää, käyttääkö verkkoa esimerkiksi tiedostojen lataamiseen, elokuvien katseluun vai perinteiseen surffailuun.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.