Hämeenlinnan Pallokerhon suoritustaso ei juurikaan heilahtele ottelun kuluessa. Tämän tosiasian joutui toteamaan lauantaina Jyväskylän JYP, joka hävisi kotihallissaan jääkiekon SM-liigan kamppailun 1-3 (1-0, 0-1, 0-2). HPK otti jo kahdeksannen peräkkäisen voittonsa.
HPK jyräsi tasaisen tappavasti koko ottelun ajan. JYP sinnitteli vieraidensa kyydissä pari erää, mutta notkahti tappioon kolmannen erän puolivälissä. Toni Mäkiaho ja Jani Keinänen yllättivät JYP-maalivahti Sinuhe Wallinheimon runsaan minuutin välein.
HPK:n päävalmentaja Jukka Jalonen piti joukkueensa esitystä suhteellisen harmonisena.
- Kolmannessa erässä olemme usein olleet vastustajaa parempia, tai ainakin tehokkaampia. Kolmas erä oli nytkin meidän. Pelasimme 31 päivän aikana 14 ottelua, joista hävisimme pari jatkoajalla ja rankkareilla, Jalonen kertasi.
JYPin etsikkoaika oli toisessa erässä. Jyväskyläläiset loivat puolenkymmentä maalitilannetta, joista verkon olisi pitänyt heilahtaa. JYP-riemun esti HPK:n maalivahti Miika Wiikman, joka otti pari haamukoppia.
- Emme pystyneet hyödyntämään paikkojamme. Tarvitsemme kovempaa asennetta, JYP:n päävalmentaja Matti Alatalo arvioi.
JYP-HPK 1-3 (1-0, 0-1, 0-2)
1. erä: 17.10 Juha-Pekka Hytönen (Olli Sipiläinen) 1-0 sr.
Jäähyt: 5.45 Tuomas Vänttinen J 2 min, 11.09 Veli-Pekka Laitinen H 2 min, 14.35 Jani Hassinen H 2 min, 17.29 Hytönen J 2 min, 19.24 Jonas Andersson H 2 min.
2. erä: 25.04 Laitinen (Aki Uusikartano-Toni Mäkiaho) 1-1 yv.
Jäähyt: 21.17 David Schneider H 2 min, 23.50 Eerikki Koivu J 2 min, 30.03 Ville Leino H 2 min, 30.03 Tommi Hannus J 2 min, 33.22 Uusikartano H 2 min, 39.58 Jyri Marttinen J 2 min.
3. erä: 50.26 Mäkiaho (Jani Keinänen-Juuso Hietanen) 1-2 yv, 51.40 Keinänen (Mikko Mäenpää-Hassinen) 1-3.
Jäähyt: 43.05 Mika Niemi J 2 min, 44.02 Joonas Vihko H 2 min, 44.51 Marttinen J 2 min, 49.38 Tomi Källarsson J 2 min, 55.22 Mika Strömberg H 2 min.
Jäähyt yht: JYP 8x2 min = 16 min, HPK 8x2 min = 16 min.
Torjunnat: Sinuhe Wallinheimo J 13+9+10=32 (vaihto 45.16/1-1) (pois 59.31-59.57), Pekka Tuokkola J (0)+(0)+1=1 (vaihto 47.04/1-1), Miika Wiikman H 8+11+5=24.
Tuomarit: Hannu Henriksson (Tuomas Myllynen ja Jouni Saukkonen).
Yleisöä: 3436.
(MTV3-STT)