Varsin värikkään jääkiekkoillan tarjosivat Rinkelimäen yleisölle tärkeässä liigakamppailussa HPK ja SaiPa. Kotijoukkue voitti lopulta 3-2, mutta välttämättä pistesaalista ei voi pitää ansaittuna. Isäntämiehistö oli täysin unessa ja pelasi todella luokattomasti lähes 2,5 erää.
SaiPa olikin mennyt kahdella ylivoimamaalilla johtoon ja hallitsi selvästi peliä. Ilman maalivahti Jan Lundellin pelastuksia SaiPa olisi karannut lopullisesti jo ottelun alussa. HPK itse tuhlasi oman ylivoimapelinsä jatkuvasti, kunnes ajassa 47.55 kaikki muuttui. Isännät pelasivat kahden miehen ylivoimalla, kun Sami Nuutinen teki kavennuksen. Sebastian Sulku tasoitti hetkeä myöhemmin.
Näin HPK oli hetkessä yllättänyt itsensä. Lopullinen ratkaisu oli vielä tekemättä. Jyrki Louhi ja Tommi Santala karkasivat alivoimalla, ja Santala onnistui laukomaan kiekon maaliin. Voitto oli tärkeä pudotuspeleihin pääsyn kannalta.
Kaukalon ylivoimainen ketju oli vieraiden Vladimir Machulda-Pekka Tirkkonen-Mika Skyttä. Se juoni molemmat Idän Sputnikien osumat. Martin Richter oli puolustajien ykkönen. SaiPa-veskari Niklas Bäckström otti itselleen kaksi jäähyä, mutta piti torjunnoillaan vieraat pitkään pystyssä.
HPK voi onnitella itseään voitosta. Tällä kertaa siihen riitti päätöserän viimeinen puolisko. Ylivoimapeli oli luokatonta, ja liian helposti päästettiin liukkaat vastustajat häärimään omalle maalille.
Nyt illan esitys riitti pisteisiin, ja siitä ansaitsee suuren kiitoksen maalivahti Lundell. Puolustuksen Sulku pelasi pitkästä aikaa ensimmäisen pelinsä Rinkelinmäellä ja onnistui vielä maalinteossakin. Hyökkääjistä voitto-osuman viimeistellyt Santala oli yritteliäin.
HPK-SaiPa 3-2 (0-1, 0-0, 3-1)
1. erä: 13.52 Vladimir Machulda (Martin Richter-Pekka Tirkkonen) 0-1 yv.
Jäähyt: 5.11 Joel Salonen S 2 min, 5.46 Juri Kuznetsov S 2 min, 9.41 Jyrki Louhi H 2 min, 13.16 Sami Nuutinen H 2 min, 19.19 Mika Skyttä S 2 min.
2. erä: Maaliton.
Jäähyt: 22.26 Dan Ratushny H 2 min, 26.41 Machulda S 2 min, 29.56 Kimmo Peltonen H 2 min, 31.14 Ari Vallin H 2 min, 31.14 Mika Kauppinen S 2 min, 32.05 Riku Hahl H 2 min, 34.08 Ratushny H 2 min, 34.08 Joni Yli-Torkko S 2 min, 35.06 Niklas Bäckström (kärsi Mikko Kinnunen) S 2 min, 36.56 Timo Pärssinen H 2 min, 36.56 Yli-Torkko S 2 min, 37.23 Bäckström (kärsi Skyttä) S 2 min.
3. erä: 43.25 Tirkkonen (Machulda) 0-2 yv, 47.55 Nuutinen (K Peltonen) 1-2 yv, 52.13 Sebastian Sulku (Antti Miettinen) 2-2 yv, 54.35 Tommi Santala (Louhi) 3-2 av, SaiPa aikalisä 59.28.
Jäähyt: 42.47 K Peltonen H 2 min, 46.56 Richter S 2 min, 47.28 Riku Kallioniemi S 2 min, 51.34 Kinnunen S 2 min, 53.46 Ratushny H 2 min.
Jäähyt yht: HPK 10x2 min = 20 min, SaiPa 12x2 min = 24 min.
Torjunnat: Jan Lundell H 6+12+12=30, Niklas Bäckström S 9+14+11=34 (pois 59.28-60.00).
Tuomarit: Arto Järvelä ja Juha Pajunen (Mika Avelin ja Tuomo Kärkkäinen).
Yleisöä 3019.
(MTV3)