Hongkongin viranomaiset varoittavat, että ensi viikonlopun paikallisvaalit ovat vaarassa levottomuuksien takia.
Paikallishallinnon edustaja sanoi Hongkongin yleisradion RTHK:n haastattelussa, että toistaiseksi vaalit pyritään järjestämään, mutta tilanne on vaikea.
Kiina-mielisten ehdokkaiden on ennustettu kärsivän tappioita vaaleissa. Jos vaaleja lykätään, sen arvioidaan entisestään kiihdyttävän demokratiamielenosoituksia.
Viranomaisten mukaan vaalien järjestämiseksi kolmen ehdon täytyy täyttyä: väkivallan pitää loppua, tiet saada auki ja joukkoliikenne toimimaan normaalisti.
– Vaalien lykkääminen olisi vaikea päätös, emmekä tee sitä ellei se ole aivan välttämätöntä, Patrick Nip sanoi RTHK:lle.
Piiritetyllä kampuksella satoja mielenosoittajia
Viimeisen vuorokauden ajan poliisin ja demokratiamielenosoittajien yhteenotot ovat keskittyneet Hongkongin polyteknisen yliopiston kampukselle. Lievempiä levottomuuksia on nähty muuallakin.
Poliisi on piirittänyt kampusta eilisestä lähtien. Alueella on arvioitu olevan motissa jopa tuhat demokratiamielenosoittajaa.
Hongkongin poliisi on kehottanut mielenosoittajia tulemaan ulos ja antautumaan. Aiemmin osa mielenosoittajista yritti lähteä kampukselta, mutta he saivat vastaansa poliisin kumiluoteja ja kyynelkaasua.
Poliisin mukaan kyynelkaasuun turvauduttiin, koska lähtijöillä oli ollut mukanaan polttopulloja. Poliisi on myös ottanut kiinni useita pakoa yrittäneitä protestoijia.