Holmenkollenin perinteiset hiihtokisat pitävät taukoa ensi talvena.
Vielä tulevana viikonloppuna Holmenkollenin tutuissa maisemissa hiihdetään ja hypätään maailmancupin pisteistä, mutta ensi vuonna ei enää. Maailman tunnetuin hiihtopaikka joutuu remonttiin ja palaa cup-kiertueen kisapaikaksi välivuoden jälkeen.
Holmenkollen joutuu melkoiseen myllerrykseen, sillä mm. mäkihyppypaikka muuttuu kokonaan. Tällä haavaa ei ole vielä ihan varmaa puretaanko vanha hyppyri pois.
Oslossa pidetään hiihdon MM-kilpailut 2011 ja juuri niitä varten uudistuksiin ollaan ryhtymässä. Osloon on myös suunniteltu ampumahiihdon MM-kisoja vuodeksi 2013.
Kollenin rakennustyöt tarkoittavat myös sitä, ettei ampumahiihtäjiäkään nähdä Oslossa ensi talvena maailmancupin merkeissä. Kansainvälisen hiihtoliiton alustavassa ensi vuoden kalenterissa Osloon oli merkitty hiihdon, mäkihypyn ja yhdistetyn cup-kisat.
Oslon sijasta ampumahiihdon maailmancup-tapahtumat ovat siirtymässä Trondheimiin tai Beitostöleniin. Pohjoismaisten hiihtojen cupit saattavat siirtyä Lillehammeriin tai Trondheimiin.
Kollenilla uudistetaan ensin mäkihyppypaikka. Sen jälkeen on vuorossa hiihdon lähtö- ja maalipaikka. Hyppyrimäkialueen uudistaminen maksaa noin 85 miljoonaa euroa.
Kollenilla on kilpailtu säännöllisesti vuodesta 1879 alkaen, ja kilpailutaukoja on pidetty vain maailmansotien aikana.
(MTV3-STT-NTB)