Hoida allergiaa lääkkeillä, älä rohdoilla

Silmät kirvelee ja vuotaa, näyttää kuin itkisi, eikä autolla ajamisesta tule mitään. Nenää kutittaa ja ärsyttää, ja iho alkaa oireilla jatkuvan raapimisen takia. Keväinen katupöly ja siitepölykauden alkaminen aiheuttaa monelle sellaisia vaivoja, että niihin on pakko saada helpotusta.

Allergia- ja Astmaliiton mukaan suomalaisista noin 20 prosenttia kärsii siitepölyallergiasta, ja ainakin Etelä-Suomessa siitepölykauden odotetaan olevan keskimääräistä hankalampi.

Nyrkkisääntönä allergian hoidossa pidetään sopivien lääkkeiden - nenäsuihkeiden, silmätippojen ja antihistamiinitablettien - aikaista aloitusta.

Kaikki eivät kuitenkaan innostu ainakaan pelkästä lääkehoidosta, ja internetin keskustelupalstat pursuavatkin allergiaviikon kunniaksi vinkkejä oireiden itsehoitoon.

Ei auta työntää päätä pensaaseen

"Nyt kun allergiakausi on meneillään, ei auta enää siedättää."

Moni ei tule ajatelleeksi, että jo tulevaksi kesäksi on mahdollista saada helpotusta heinän tuomiin allergiaoireisiin.

- Se on tosin enää kiikun ja kaakun. Siedätyshoito pitäisi aloittaa kahdeksan viikkoa ennen siitepölykauden alkua, eikä nyt osata ihan tarkkaan sanoa, koska heinän siitepölykausi alkaa. Yleensä se alkaa juhannuksen jälkeen, kertoo allergianeuvoja Anne Vuorenmaa.

Sietokykyä lisätään antamalla oireita aiheuttavaa allergeenia allergeenivalmisteena. Aluksi annokset ovat pieniä ja niitä lisätään hoidon edetessä.

Valmisteita annetaan pistoksina tai tabletteina.

- Kyllä siedätyshoitotabletti on hyvä lisä pistossiedätyshoidon rinnalla tai sijasta, sillä se on vaivattomampaa, kun sen voi ottaa kotona kerran päivässä.

Mutta taas lääkkeitä. Eikö siedätyskään onnistu ilman niitä, ikään kuin siedättämällä itse itseään?

- Ei oikeastaan. Lääkkeellinen hoitomuoto on se tehokas hoitomuoto. Toki allerginen nuha paranee osalla itsestään, mutta se ei ole mikään iso prosenttiosuus, Vuorenmaa sanoo.

Hiustenpesu illalla tuo raikkaan aamun

"Osa ilmanpuhdistimista on huijausta."

Yksi allergian hoitomuoto on allergeenien välttäminen, mutta erityisesti hengitystieallergeenien välttäminen on käytännössä lähes mahdotonta. Ulkona voi joissain tapauksissa käyttää hengityssuojaimia, mutta tuulettaessa tai ovesta kulkiessa siitepöly löytää kyllä tiensä sisätiloihin.

- Tuuletusikkunoihin kannattaa asentaa suodattimet, jotta siitepöly ei pääse sisälle. Siivoamista kannattaa myös tehostaa, sillä siitepölyä tulee sisälle ulkovaatteissa. Pölyjä kannattaa pyyhkiä normaalia useammin ainakin eteisessä, Vuorenmaa neuvoo.

Monella allergikolla aamu alkaa ankeasti - olo on kuin pahimmassakin flunssassa. Moni suosittaa keskustelupalstoilla hankkimaan ainakin makuuhuoneeseen ilmanpuhdistimen. Niitäkin on markkinoilla monentasoisia - allergikon kannattaa hankkia allergiatunnuksen saanut puhdistin.

- Ilmanpuhdistimilla ja -kosteuttajilla ei ole juurikaan merkitystä siitepölyasiassa. Myöskään käymällä uimahallissa tai muissa kosteissa paikoissa ei saavuteta mitään hyötyä, joskaan ei haittaakaan, sanoo allergianeuvoja Vuorenmaa yllättäen.

Vuodevaatteet täytyy pitää puhtaina. Ulkoilma tuo raikkaan tuulahduksen pyykkeihin, mutta allergikon kannattaa välttää ulkokuivatusta. Siitepöly kun tarttuu kankaaseen helposti, ja luvassa on tukkoisia öitä.

Vaikka vuodevaatteet olisivat puhtaat, voi ihminen kuljettaa siitepölyä sänkyyn muun muassa vaatteissaan ja hiuksissaan. Allergikon kannattaa siis peseytyä illalla ja pestä myös hiukset, jotta myös tyyny pysyy raikkaana.

Nenäkannu tehokasta mutta vaivalloista

"Käytän nenäkannua joka aamu ja hyvin pysyy nenä puhtaana."

Nenänhuuhtelu on yksi keino ennaltaehkäistä ja hoitaa monia nenän ja hengitysteiden vaivoja. Nenänhuuhtelu haalealla suolavedellä poistaa epäpuhtauksia sieraimista, ja moni allergiasta kärsivä onkin saanut helpotusta nenänhuuhtelulla.

- Nenäkannu on yksiselitteisesti hyvä asia ja mainio apuväline. Voin ihan omasta kokemuksesta sanoa, että olen säästynyt monelta tukkoiselta nenältä, naurahtaa Vuorenmaa.

Osa käyttäjistä tosin kokee huuhtelun vaivalloiseksi ja epämiellyttäväksi, ja huuhtelukannu on jäänyt vähälle käytölle.

Suolaa voi kokeilla allergian hoitoon myös suolahuonehoitona. Hengitysilmassa olevalla suolapölyllä sanotaan olevan tulehduksia pienentävä ja limaa irrottava vaikutus, ja sitä voidaan käyttää lähes kaikissa hengityselinsairauksissa.

- Tutkimusten mukaan suolahuoneella ei ole merkittäviä vaikutuksia. Kokemus on kuitenkin ollut monella myönteinen ja moni on kokenut olonsa paremmaksi suolahuonekäynnin jälkeen, Vuorenmaa sanoo.

Samaa vaikutusta haetaan myös suolapiipuilla ja suolalampuilla, jotka Vuorenmaa niputtaa suolahuoneen kanssa samaan kategoriaan. Ei mitattavissa olevaa hyötyä, mutta henkinen vaikutus voi olla hyvinkin miellyttävä.

Luontaislääkkeet kannattaa unohtaa

"Samaa hömpötystä kaikki luomu-pelleily."

Moni lääkkeitä välttelevä asioi mielummin luontaistuotekaupoissa, joissa on tarjolla monenlaisia valmisteita myös allergian hoitoon. Keskustelupalstoilla mainitaan muun muassa aloe vera- ja hunajavalmisteita, jotka ovat auttaneen useampaakin keskustelijaa.

- Me emme suosittele mitään luontaistuotevalmisteita. Ne ovat usein valmistettu kasveista ja rohdoista, joille asiakas voi olla valmiiksi allerginen.

Kotimainen luomuhunaja mainitaan monessakin yhteydessä hyväksi hoidoksi allergiaan. Hunajan tehoa perustellaan sillä, että kotimainen hunaja sisältää kotimaista siitepölyä. Hunajan mainitaan toimivan nimenomaan siedätyshoitona allergiakauden ulkopuolella, eli sitä pitäisi syödä ympäri vuoden.

- Luomuhunajasta on saatu hyviä tuloksia, mutta se on vasta testausvaiheessa. Liittona emme siis voi vielä suositella sitä, koska sen tutkimukset ovat kesken, Vuorenmaa korostaa.

Lääkkeitä ei kannata hylätä

Allergia- ja astmaliiton kanta on, että allergioita tulisi hoitaa ensisijaisesti lääkkeillä, kertoo allergianeuvoja Anne Vuorenmaa.

- Lääkkeissäkin on eri vaihtoehtoja, ja suurin osa on saatavilla ilman reseptiä apteekista. Jos niitä joutuu käyttämään päivittäin, niin on hyvä käydä lääkärissä ja hakea lääkkeitä reseptillä.

Mitään aivan järjettömiä allergianhoito-ohjeita Vuorenmaa ei ole kahdeksan vuoden allergianeuvojauransa aikana kuullut. Erilaisia trendejä ja keksintöjä nousee eri vuosina, mutta terveydelle haitallisia tai aivan naurettavia kapistuksia allergikoille ei taida olla vielä tarjolla.

Oletko sinä törmännyt johonkin älyttömään allergian hoito-ohjeeseen? Mikä on auttanut sinun allergiaoireisiin? Kerro kokemuksistasi alla olevassa keskusteluosiossa.

Lue myös:

    Uusimmat