HJK:n vahva kotitaika murtui Helsingin Olympiastadionilla. HJK ei ole hävinnyt aikoihin stadionilla, eikä sille ollut tehty kotinurmella ainoatakaan maalia Mestareiden liigassa ennen tätä iltaa. PSV Eindhoven vei kuitenkin voiton maalein 3-1. Ottelua seurasi ennätykselliset 34 146 katsojaa.
HJK on pelannut seurajoukkueiden arvostetuimmassa sarjassa Mestareiden liigassa maineikkaita Kaiserslauternia ja Benficaa vastaan Helsingissä vahvasti. Vasta hollantilainen PSV Eindhoven onnistui voittamaan Klubin Helsingissä. Eindhoven vei ensimmäisen kohtaamisen syyskuussa 2-1, nyt sen paremmuus kirjattiin 3-1 (1-0). Tappio tiesi myös sitä, että HJK:n urakka Mestareiden liigassa päättyy vieraspeliin Saksassa joulukuussa.
Hollantilaisten sankari oli kärkipelaaja Ruud Van Nistelrooij. Hollannin liigassa Nistelrooij on maalikärki 13 osumalla. Keskiviikkona hän toimitti pallon kolmasti HJK:n maaliin.
Kamppailun ensimmäisen osuman Nistelrooij tuikkasi puskulla verkkoon takatolpalta pelin 30. minuutilla. Markku Kanerva myöhästyi vartioinnissaan aavistuksen, joten maalivahti Tommi Koivistoinen jäi vaille mahdollisuuksia.
Toisella jaksolla Eindhovenin johto kasvoi kaksinkertaiseksi, kun Nistelrooij ehti ensimmäisenä tarkkaan pistosyöttöön ja sijoitti varmasti tolpan juureen: 0-2.
Lehkosuo kavensi
Klubin toiveita piti yllä kapteenin nauhaa kantanut Mika Lehkosuo. Hän sai lauottua nopeasti, vain kolme minuuttia 0-2-maalin jälkeen, pilkulta kavennuksen. HJK sai rankkarin 70. minuutilla, koska puolustaja Davy Oyen pelasi palloa kädellä. Lehkosuo lähetti pallon taitavasti oikeaan alanurkkaan, eikä heittäytyminenkään auttanut Rolanld Waterreusta.