Hiusstylisti paljastaa: Suurin osa ihmisistä pesee hiuksensa väärin

Tapa, jolla peset hiuksesi, voi tehdä niistä ohuet, kuivat ja elottomat. Näin hiukset tulisi oikeasti pestä. 

Vaikka toiset tekevät sitä useammin kuin toiset, jokainen meistä joutuu pesemään hiuksiaan. Useimmille meistä hiustenpesu on yksinkertainen rutiini; kastele hiukset, levitä shampoo ja huuhtele pois.

Asiantuntijan mukaan tämä ei kuitenkaan ole oikea tapa, varsinkaan jos hiukset haluaa pitää vahvoina ja terveinä. 

Kokeile ja ylläty tuloksista!

Hiusstylisti Ian Floreyn mukaan lähes jokainen meistä pesee hiuksensa väärin. Hiusten terveyden kannalta olisi nimittäin äärimmäisen tärkeää, että hiukset pestäisiin kahdesti. Vaikka monet saattavat nyt ajatella, että tämä neuvo on vain yksi keino saada ihmiset käyttämään lisää shampoota, Florey luottaa vinkin toimivuuteen.

Hän lupaa, että tämän neuvon avulla hiustesi kunto tulee muuttumaan huomattavasti – ja ainoastaan parempaan suuntaan.

– Hiuksista tulee paljon vahvemmat, kiiltävämmät ja terveemmät, Florey lupaa.

Hiukset tulisi aina pestä shampoolla kaksi kertaa, sillä ensimmäinen pesu poistaa ainoastaan likaa, joka hiuksiisi on kertynyt ilmasta ja muotoilutuotteiden käytöstä. Toisella pesukerralla puolestaan shampoon ravitsevat ja kosteuttavat ominaisuudet saadaan kunnolla töihin.

Floreyn mukaan on äärimmäisen tärkeää, että hiukset huuhdellaan huolellisesti pesujen välissä.

Muutos ei näy heti, vaan miehen mukaan voi mennä viikkoja ja jopa kuukausia, ennen kuin näkyviä muutoksia syntyy. Odotus on kuitenkin vaivan arvoinen.

Oletko jo kokeillut tätä näyttävää lettikampausta?


Lähde: Independent

Lue myös:

    Uusimmat