Hirvonen janoaa mestaruutta: Täällä voimme sen saavuttaa

Mikko Hirvonen.
Mikko Hirvonen.Getty Images
Julkaistu 13.12.2013 11:44(Päivitetty 13.12.2013 13:13)

Rallikuljettaja Mikko Hirvonen palaa kahden Citroen-kauden jälkeen M-Sportille ja Fordin WRC-auton rattiin.

Kun Hirvonen lähti M-Sportilta, hän halusi jahtaamaan puuttuvaa maailmanmestaruutta lajia dominoineen Citroenin ohjaimissa, mutta täyttymys ei toteutunut. Hän myöntää, että ei saanut Citroenilta kartturinsa Jarmo Lehtisen kanssa sitä mitä haki. Nyt hän tuntee palaavansa kotiin, jälleen mestaruus mielessään.

– M-Sportiin liittyminen antaa meille mahdollisuuden yrittää uudelleen – uusi alku autossa, jossa tiedämme olevamme kilpailukykyisiä, Hirvonen sanoi tallin tiedotteessa.

– Olemme motivoituneita voittamaan ja olemme parhaassa mahdollisessa paikassa tehdäksemme sen, hän linjasi.

Hirvonen ajoi MM-ralliuransa kahdeksan ensimmäistä kautta M-Sportin Fordilla. Viime kaudella Hirvonen ei saavuttanutkaan yhtäkään osakilpailuvoittoa, joten voitonhimo on iso.

– On ehdottomasti kisoja, joita tarkkailemme erityisesti. Tiedämme, että Fiesta on kilpailukykyinen jokaisella alustalla, mutta Ruotsin ja Suomen rallit ovat sellaisia, joista nautin erityisesti, Hirvonen sanoo.

– Ylipäänsä haluan olla koko kauden taisteluasemassa. Haluan olla haastamassa mestaruudesta, ja M-Sportilla me voimme saavuttaa sen, Hirvonen jatkaa.

Hirvonen oli päättyneellä kaudella rallin MM-sarjassa neljäs.