Sopiva säätila on ulkomaalauksen onnistumiseen melkeinpä keskeisin tekijä. Ilman kosteus ei saa olla liian suuri ja vuorokauden alimmankin lämpötilan tulisi olla ainakin viiden asteen verran plussan puolella. Toinen ensiarvoisen tärkeä asia on pohjustustöiden kunnollinen suorittaminen. Kaikki hilseilevä ja irtonainen aines on kaavittava ja harjattava pinnasta ennen maalaamista. Kelvottomaksi mennyt puutavara on poistettava ja korvattava uudella.
Hirsitalon puuverhous osoittautui ilahduttavan hyväkuntoiseksi – osoitus siitä, että kunnon puutavara kestää seinässä helposti satakin vuotta – lukuun ottamatta sokkelin peittävää laholistaa sekä räystään aluslaudoitusta, jotka joudutaan osittain vaihtamaan.
Maaliksi valittiin harmaa perinnemaali, joka kestää hyvänä mahdollisimman pitkään.
"Rakennuksen väriä valittaessa ensisijainen lähtökohta on rakennuksen oma historia", muistuttaa arkkitehti Kimmo Lylykangas. "Jos sieltä löytyy yksilöllisiä sävyjä, joita on aikanaan käytetty, kannattaa noudattaa niitä. Alkuperäiset sävyt ovat osa talon historiaa."
Tällaista tietoa ei useinkaan ole käytettävissä – suhteellisen harvoin tiedetään, kuinka jokin tietty rakennus on maalattu sata vuotta sitten. Silloin voidaan tehdä tieteellinen arvaus:
"Tiedetään toki, mitkä ovat olleet kunkin ajankohdan tyypillisiä värisävy-yhdistelmiä ja -valintoja. Varhaisimmat värithän ovat meillä punaisia ja sen jälkeen keltaisia, joita on maalattu sahapinnoille keittomaaleilla ja ikkunanpuitteisiin ja höylätyille pinnoille pellavaöljymaaleilla." Lylykangas kehottaakin noudattamaan myös maalityypeissä vanhaa mallia:
