Hiihtomaajoukkueen päävalmentaja antoi lisätietoa Iivo Niskasen tilanteesta – "Kyllä hänellä olisi haluja jo"

Iivo Niskasen nimi löytyi listasta, kun maastohiihtomaajoukkue julkisti suomalaiskilpailijat vuodenvaihteen Tour de Ski -kiertueelle. Nimeen voi kuitenkin vielä liittää kysymysmerkin, sillä Niskanen päättää osallistumisestaan myöhemmin.

Tour alkaa uudenvuoden aattona Sveitsissä, ja suomalaisporukasta ensimmäiset suuntaavat matkaan tapaninpäivänä.

Niskanen kertoi koronavirustartunnastaan juuri ennen maailmancupin avausta Rukalla marraskuun lopulla. Joulukuun alkuvaiheissa olympiavoittaja viestitti tulleensa poikalapsen isäksi.

– Hän on päässyt harjoittelun makuun, mutta haluaa katsoa vielä tilannetta ja tekee sitten päätöksen. Käytännössä se tullee joulun jälkeen, päävalmentaja Teemu Pasanen kertoi.

Niskanen on viimeksi kilpaillut Oloksella 12.–13. marraskuuta.

– Kyllä hänellä olisi haluja jo aloittaa kilpailukausi, se (aloittaminen) on mennyt jo pitkälle, Pasanen sanoi.

Miesten Tour-joukkueen "varmemmat" nimet ovat Ville Ahonen, Perttu Hyvärinen, Lauri Lepistö, Arsi Ruuskanen ja Markus Vuorela. Sprintterit sekä viime viikonloppuna Davosissa Ruuskasen tavoin onnistunut Remi Lindholm jäävät harjoittelemaan kotimaahan.

"Kristalla ja Kertulla on mahdollisuudet hyvinkin korkealle"

Naisten joukkueessa ovat Anni Alakoski, Jasmi Joensuu, Anne Kyllönen, Jasmin Kähärä, Katri Lylynperä, Kerttu Niskanen ja Krista Pärmäkoski.

– Valinnat olivat selkeät. Kaikki valitut ovat hiihtäneet hyvin maailmancupissa, ja hyvillä mielin lähdetään Tourille, naisten valmentaja Jussi Piirainen totesi.

Alakoskelle ja Kähärälle kyseessä on ensimmäinen Tour de Ski. Kärkitaistoon suomalaisista odotetaan puolestaan tuttuja nimiä.

– Kristalla ja Kertulla on mahdollisuudet hyvinkin korkealle, he taistelevat kärkisijoista, Piirainen luottaa maailmancupin kokonaiskisassa kolmantena olevaan Pärmäkoskeen ja cup-voiton Beitostölenin väliaikalähdössä ottaneeseen Niskaseen.

Tour de Skillä kilpaillaan Sveitsin Val Müstairissa 31. joulukuuta–1. tammikuuta, Saksan Oberstdorfissa 3.–4. tammikuuta ja Italian Val di Fiemmessä 6.–8. tammikuuta.

Lue myös:

    Uusimmat