HIFK ja Kärpät järjestivät trillerin – tässä jääkiekon SM-liigan puolivälierien tulokset
HIFK ja Tappara aloittivat jääkiekon SM-liigan puolivälierät voitoilla. IFK kaatoi kotonaan Kärpät 3-2 ja Tappara pelasi vähämaalisesti 1-0-voiton KalPasta.
HIFK hallitsi peliä kahdessa ensimmäisessä erässä toisinaan pitkiäkin jaksoja, mutta Teemu Tallbergin avauserän osuma pysyi ainoana aina kolmannen alkuun asti.
Micke-Max Åsten lisäsi isäntien johdon 2-0:aan iskemällä irtokiekon Kärppien maaliin. Cody Kunyk kuitenkin herätti Kärpät ylivoimaosumalla kaksi minuuttia myöhemmin.
Åstenin tyhjään maaliin iskemä 3-1-osuma näytti jo lopulliselta sinetiltä, mutta Ludwig Byström nosti ilman maalivahtia lopussa pelanneen Kärpät vielä maalin päähän 27 sekuntia ennen loppua. HIFK kuitenkin vei sarjan avausottelun 3-2.
Tapparalle riitti voittoon Lassi Vanhatalon avauserän lopussa tekemä maali. Vanhatalo sai uransa ensimmäiseen pudotuspelimaaliin loistavan alustuksen väkevän nousun pakin paikalta tehneeltä Maksim Matushkinilta.
Tappara näytti jo menevän päätöserässä 2-0-johtoon, kun Charles Bertrand laukoi vastahyökkäyksen päätteeksi kiekon ohi KalPa-vahti Eero Kilpeläisen. Tilanne tarkistettiin videolta, ja tuomaristo päätyi hylkäämään osuman, koska ranskalainen otti ennen irtokiekkoon pääsemistä kontaktin Kilpeläisen kanssa maalivahdin alueella.
KalPalla oli vielä viimeisillä sekunneilla loistava paikka tasoitukseen, mutta maalivahti Christian Heljangon upea sukellus kiekon eteen pelasti tamperelaisille voiton. Heljanko torjui nollapelissään 26 kertaa.
Aiemmin iltapäivällä pelatuissa otteluissa Lukko voitti Ilveksen 5-3 ja Pelicans samoin numeroin TPS:n.
SM-liigan puolivälierät maanantaina:
Lukko-Ilves 5-3 (voitot 1-0)
HIFK-Kärpät 3-2 (voitot 1-0)
TPS-Pelicans 3-5 (voitot 0-1)
Tappara-KalPa 1-0 (voitot 1-0)
Välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa. Joukkueet kohtaavat uudelleen tiistaina.
Liiga-videot
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
18:01
Mitä ihmettä? Kummallinen näky Toyota-tähden autosta sai asiantuntijan hämmästymään – "Täysin käsittämätöntä!"
-
18:00
Ohhoh! Tiesitkö tämän upeilla laulutaidoilla varustetusta Salkkarit-tähdestä? Niittää nyt menestystä yllättävässä ohjelmassa
-
17:56
MTV seuraa: Kalle Rovanperä pitää kärkipaikkaa huimassa sekuntitaistossa! Elfyn Evansin nuottivihko hukassa
-
17:54
Kohupeluri istui puoli kautta pelikiellossa – debytoi tänään MM-jäällä: "En halua puhua siitä"
-
17:49
YK-komitea: Itärajalle saapuvien tulisi päästä turvapaikkamenettelyyn saapumistavasta riippumatta
-
17:48
Tarja löysi pullopostin 14 vuoden takaa Kuusankoskella – tunnetko näitä "stadilaisia typyjä"?
-
17:42
James Blunt tiedotti itse Helsingin keikkansa peruuntumisesta – Kalle Keskisen yrityssaneeraukseen asetettu firma ei kehdannut kertoa syytä
-
17:40
Bussi syöksyi jokeen keskellä Pietaria – valvontakameravideo näyttää erikoisen tilanteen
-
17:35
Kalastaja Jarno neuvoo helpon tavan valmistaa kalaa: "Ei voi epäonnistua"
-
17:11
Moottoripyöräilijä kuollut liikenneonnettomuudessa Nelostiellä
-
17:10
Romanit pöyristyivät videosta, jossa perhe ei päässyt kioskiin: "Surullista, että pieni lapsi näkee ja kuulee kaiken"
-
17:05
Lentokoneiden savuhavainnot ovat Suomessa harvinaisia
-
17:02
Alankomaiden viisuedustaja ei esiintynyt harjoituksissa – EBU:lta mystinen kommentti
-
16:58
Ex-toimitusjohtaja joutuu korvaamaan melkein miljoonan euron edestä perusteettomia laskutuksia
-
16:57
Sulkapallon kiharainen valintapulma päätökseen – Suomen edustaja valittu
-
16:45
Flirttaileva tanssihow villitsee Salkkareissa
-
16:34
Yllätystarkastuksen karu tulos: Itsemurhaa yrittänyt ei saa hoitoa – on tarjota vain pappi
-
16:34
Oliver Kapanen saanut yhteydenottoja NHL:stä – kommentoi ensi kautta
-
16:30
Oikeus hylkäsi syytteet perussuomalaisten vaalimainosten poistamisesta
-
16:22
Luonnonperintösäätiö osti Korppoosta ikimetsän – vanhimmat puut huomattavasti yli 170-vuotiaita
-
Lataa lisää