Jääkiekon SM-liigan Helsingin IFK on avannut siirtosopan keskelle joutuneen Jonne Virtasen tilannetta.
Sekä JYP että HIFK ilmoittivat torstaina tunnin sisään tehneensä sopimuksen Virtasen kanssa. JYP tiedotti ensin omasta sopimuksestaan.
HIFK:n urheilujohtajan Tom Nybondaksen mukaan JYPin ilmoitus oli "todella ihmeellinen".
- Meillä on kaksivuotinen sopimus Virtasen kanssa, joka astui voimaan 1.5.2013. Tuota sopimusta ei ole purettu, joten keskiviikosta lähtien Virtanen on ollut työsuhteessa Oy HIFK-Hockey Ab:n kanssa, Nybondas kertoo seuran nettisivuilla.
Nybondaksen mukaan Virtanen on empinyt perhesyiden vuoksi muuttoa Jyväskylästä Helsinkiin.
- Kävin viime sunnuntaina 28.4. päävalmentaja Raimo Summasen kanssa Jyväskylässä tapaamassa Jonnea. Keskustelimme pitkään ja sovimme käytännön asiat koskien muuttoa Helsinkiin. Tiistaina 30.4. Virtanen soitti minulle ja vahvisti tulevansa IFK:hon.
- Keskiviikkona 1.5. IFK:n ja Virtasen välinen työsuhde alkoi. Keskiviikkoiltana Jonnen agentti kuitenkin ilmoitti tekstiviestillä, että Virtasen perhe ei voi muuttaa Helsinkiin. Hän kertoi soittavansa asiasta seuraavana päivänä, Nybondas selvittää HIFK:n kantaa asiassa.
HIFK odottaa parhaillaan SM-liigan selvitystä asiasta.
- Tähän pitää suhtautua erittäin vakavasti, sillä tällainen toiminta voi romuttaa koko liigan sopimuskäytännön, Nybondas sanoo.